perjantai 21. syyskuuta 2018

Nurmoila Lentokenttä.

Lentolaivue 32 oli Suomen ilmavoimien hävittäjä laivue, joka perustettiin nimeämällä talvisodan aikana perustettu Lentolaivue 22 uudelleen 9. huhtikuuta 1940. 

Jatkosodan alkuvaiheessa Lentorykmentti 3:een kuulunut, aluksi Fokker- ja myöhemmin Curtiss-hävittäjäkoneilla varustettu laivue osallistui Etelä- ja Kaakkois-Suomen ilmapuolustukseen sekä Karjala isthmus hyökkäävän kenttäarmeijan suojaukseen. 

Keväällä 1942 laivue alistettiin Lentorykmentti 1:lle ja sen toiminta-alueeksi tuli Aunuksenkannas. Laivue suoritti torjunta- ja suojauslentoja Nurmoilan lentokentälle tukeutuen aina kesäkuuhun 1944 saakka, jolloin venäläisten suurhyökkäys Aunuksenkannaksella alkoi. 

Laivue vetäytyi kenttäarmeijan mukana suorittaen eri työkentille tukeutuen rynnäköintiä, tiedustelua ja pommituskoneiden suojauslentoja. 

Aselevon solmimisen jälkeen laivue siirtyi Rantasalmen kautta Mikkeliin, jossa se lakkautettiin ilmavoimien rauhanajan organisaatioon siirtymisen yhteydessä 4. joulukuuta 1944. 

Laivue saavutti jatkosodassa 190 ⅓ ilmavoittoa ja menetti 24 konetta ja 16 ohjaajaa.

                
                

                 
Toiminta 1941–44
1941
Jatkosodan liikekannallepanossa laivue sai 20. kesäkuuta 1941 siirtokäskyn Hyvinkäälle, joka toteutettiin 21. kesäkuuta alkaen siten, että laivueen viimeiset osat olivat perillä 25. kesäkuuta.[9] Laivueen kalustona oli tässä vaiheessa 36 Fokker-hävittäjää. Laivueen päätehtävänä oli Helsingin ja sieltä Riihimäelle kulkevan rautatien suojaus mahdollisia venäläisten pommikoneiden hyökkäyksiä vastaan. 25. kesäkuuta 1. lentueen luutnantti Veikko Evinen saavutti laivueen ja samalla Lentorykmentti 3:n ensimmäiset ilmavoitot ampuessaan alas kaksi SB-2 -pommituskonetta. Tämän jälkeen ei Hyvinkäältä suoritetuilla lennoilla kohdattu vastustajan koneita lukuisista hälytyslennoista huolimatta; 25. kesäkuuta kärsimistään tappioista johtuen neuvostokoneet kääntyivät Suomen rannikolta takaisin havaitessaan starttaavien suomalaishävittäjien nostattamat pölypilvet. 

1. heinäkuuta laivueen tehtävää muutettiin niin, että ilmasta suojattavaksi tuli Vuoksen lounaispuolella olevat kenttäarmeijan joukot sekä Lappeenrannan ja Vuoksenlaakson teollisuusalueet. Uudeksi tukikohdaksi määrättiin Utti, johon laivue siirtyi Vesivehmaan kautta 4. heinäkuuta mennessä. Samalla laivueelle alistettiin Lentolaivue 30:n Hurricane-koneilla varustettu lentue, kapteeni Heikki Kalajan johtama Osasto Kalaja. 11. heinäkuuta aamuyöllä kaksi venäläiskonetta hyökkäsi Uttiin tuhoten kaksi ja vaurioittaen neljää Fokker-konetta. 

12. heinäkuuta laivueen komentaja vaihtui: uudeksi komentajaksi saapui majuri Olavi Ehrnrooth ja kapteeni Heinilä siirtyi Täydennyslentolaivue 35:n komentajaksi. 13. heinäkuuta annetun käskyn mukaisesti laivue luovutti Fokker-hävittäjänsä lentolaivueille 12 ja 14 ja sai tilalle Curtiss Hawk -kaluston. Ensimmäinen ilmavoitto Curtiss-kalustolla saavutettiin 16. heinäkuuta kun kolmen CU:n osasto ampui alas yhden I-153-koneen neljän venäläisen osastosta.

Hyökkäyksen Karjalankannakselle alkaessa laivue alistettiin ilmavoimien komentajalle tehtävänään kenttäarmeijan suojaus. Laivue siirtyi tehtävän suorittamiseksi lähemmäs rintamalinjaa, Lappeenrantaan, 30. heinäkuuta. 14. syyskuuta alistus ilmavoimien komentajalle päättyi, ja laivue palautettiin Lentorykmentti 3:n yhteyteen. 19. syyskuuta laivueen tehtäväksi tuli kenttäarmeijan edetessä Kannaksen joukkojen ja Vuoksen ylimenopaikkojen suojaus sekä tiedustelutehtävät, tämän vuoksi laivue siirtyi 23. syyskuuta Suulajärvelle.


Lokakuussa laivue sai määräyksen yhden Curtiss-lentueen siirtämisestä Hangon alueelle. 1. lentue (Osasto H) siirtyi Nummelan lentokentälle 30. lokakuuta, josta se suoritti muutamia torjuntalentoja ampuen alas kaksi viholliskonetta menettäen kaksi omaa konetta. Venäläisten tyhjennettyä Hangon tukikohdan lentue siirtyi takaisin laivueen yhteyteen 7. joulukuuta. Ensimmäisen sotavuoden aikana laivue ampui alas 65 vastustajan konetta ja menetti 8 omaa konetta.

                 
         
               

                

                

List of squadron 32 air strikes and military defeats

Luettelo Lentolaivue 32:n ilmavoitot sotatoimi-tappiot

1943
Vuoden alussa lentotoiminta pysyi päivisin sään takia hiljaisena, mutta venäläiset pommittivat Nurmoilaa useana yönä. Näissä pommituksissa tuhoutui ja vaurioitui useita CU-koneita. Laivueen komentajan majuri Ehrnroothin siirtyessä komentamaan perustettavaa Lentolaivue 34:ää uudeksi komentajaksi määrättiin 20. tammikuuta 1943 majuri Lauri Bremer. Komentajan lisäksi siirrettiin alkuvuoden aikana 14 kokenutta ohjaajaa LeLv 34:ään, ja täydennyslaivueesta tilalle tulleiden ohjaajien myötä lentueet järjestettiin uudelleen siten että kokeneempia ohjaajia oli jokaisen lentueen runkona.

Uutta kalustoa laivue sai, kun peruskorjauksesta saapui 18. maaliskuuta ensimmäinen sotasaaliiksi saatu LaGG-3-hävittäjä. 
Myöhemmin koneita saapui kaksi lisää. 
Konetyypillä oli tarkoitus parantaa pääsemistä taistelukosketukseen nopeiden Pe-2-koneiden kanssa. LG-koneiden käyttöarvoa rajoittivat kuitenkin toistuvat tekniset ongelmat.

Maaliskuun lopulla Nurmoilassa alkanut kelirikko keskeytti lentotoiminnan 25. huhtikuuta asti. Laivueen kuusi lentokunnossa olevaa CU-konetta oli sijoitettu kelirikon ajaksi Immolaan. 5. toukokuuta käydyn ilmataistelun jälkeen, jossa venäläiset menettivät neljä konettaan, ilmatoiminta rauhoittui venäläisten välttäessä harvoilla lennoillaan taistelukosketusta. 


Elokuun alkupuolella laivueeseen alkoi saapua keväällä 1943 Saksasta ostettuja, Valtion Lentokonetehtaan peruskorjaamia CU-koneita. Nämä paransivat kalustotilannetta niin, että syyskuun aikana lentokunnossa olevien koneiden määrä nousi toiselle kymmenelle. Lentotoiminta hiljeni syyskesällä molemmin puolin rintamaa. Tähän vaikutti osaltaan myös huonona pysynyt lentosää.
                

                

           

               

1944
Vuoden alku oli laivueen osalta hiljaiseloa, ensimmäiset ilmataistelut käytiin vasta helmikuun puolessavälissä. 14. helmikuuta laivueen nimeä täsmennettiin lisäämällä siihen toimintaa kuvaava etuliite: uudeksi nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 32 (HLeLv 32). 16. helmikuuta käydyssä ilmataistelussa lentomestari Eino Koskinen saavutti laivueen ainoan LG-koneiden ilmavoiton, ampui alas 415 IAP:n LaGG-3-hävittäjän. Nurmoilassa huhtikuun alussa alkanut kelirikko lopetti lentotoiminnan yli kuukaudeksi, laivueen koneet aloittivat tiedustelu- ja torjuntalennot vasta 8. huhtikuuta. 

Kevään aikana venäläiset siirsivät La-5-kalustoaan myös Aunuksenkannakselle. Suorituskyvyltään CU-koneita tehokkaammat La-5-koneet aiheuttivat laivueelle vaikeuksia niin, että HLeLv 24:stä siirrettiin 12. toukokuuta kuuden Messerschmitt Bf 109 -koneen lentue (1/HLeLv 24) Nurmoilaan torjumaan lisääntyviä La-5-koneiden hyökkäyksiä. Lentueen päällikkönä toimi Mannerheim-ristin ritari luutnantti Lauri Nissinen. Osasto palasi takaisin laivueensa yhteyteen 3. kesäkuuta ammuttuaan alas viisi La-5-konetta.

17. kesäkuuta laivueen komentaja majuri Bremer siirrettiin toisiin tehtäviin. Komentajan sijaisena toimi kapteeni Aaro Virkkunen 23. kesäkuuta asti, jolloin komentajaksi määrättiin kapteeni Kullervo Lahtela. Venäläiset aloittivat suurhyökkäyksen Aunuksenkannaksella 21. kesäkuuta. Tämä johti pian myös laivueen vetäytymiseen. Laivue vetäytyi 23. kesäkuuta Uomaalle, josta se suoritti rynnäköintiä venäläisten maihinnousujoukkoja vastaan Tuuloksessa. Laivueen päätehtäväksi määrättiin samana päivänä tiedustelu. 
                 
       Laivueella kokeilukäytössä vuonna 1944 ollut konetyyppi, Curtiss P-40M.

Laivue vetäytyi edelleen 4. heinäkuuta Mensuvaaraan, josta se suoritti tiedustelutehtäviä sekä pommikoneiden saattolentoja. Laivue sai Mensuvaarassa käyttöönsä sotasaaliina saadun ja kunnostetun Curtiss P-40M -koneen, jolla ei suoritettu taistelulentoja, mutta useat ohjaajat suorittivat sillä kuitenkin tutustumislentoja. Rintamalinjojen vakiinnuttua heinäkuun puolessa välissä venäläiskoneita kohdattiin vain muutaman kerran. Laivueen viimeisen ilmavoiton saavutti 2. lentueen luutnantti Jorma Pesola, joka ampui 27. heinäkuuta alas U-2-tiedustelukoneen Syvälammella.

              

               

               

                Kuvahaun tulos haulle nurmoila airfield


               
                     
                

                

                

               Kuvahaun tulos haulle nurmoila airfield
                                    LaGG-3 

               Boxart Curtiss Hawk H-75A-3 AZ7571 AZ model

Laivueen lakkauttaminen
4. syyskuuta 1944 alkaneen aselevon jälkeen laivue siirtyi 6. syyskuuta Rantasalmelle ja sieltä Mikkeliin 21. syyskuuta mennessä. Välirauhan ehtojen mukaan laivueen reserviläiset kotiutettiin 20. marraskuuta 1944 mennessä. Ilmavoimien organisaatio supistettiin tämän jälkeen rauhanajan vahvuuteen, jolloin muun muassa Lentolaivue 32 lakkautettiin 4. joulukuuta 1944. Laivueen konekalusto luovutettiin tämän jälkeen toimintaansa jatkaville laivueille, CU-kalusto hävittäjälentolaivueille 11 ja 13 sekä LG-koneet Hävittäjälentolaivue 11:lle

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Aichi D1A

The Aichi D1A or Navy Type 94/96 Carrier Bomber (Allied reporting name "Susie") was a Japanese carrier-based dive bomber of the 1930s. A single-engine, two-seat biplane based on the Heinkel He 50, the D1A was produced by Aichi for the Imperial Japanese Navy, remaining in service as a trainer at the time of the attack on Pearl Harbor. 

                 Aichi D1A2.jpg
The D1A was produced in two variants, the D1A1 (Navy Type 94 Carrier Bomber), and the D1A2 (Navy Type 96 Carrier Bomber, sometimes referred to as the D2A.)

The D1A came out of the Imperial Japanese Navy's need for an advanced carrier-based dive bomber, and in late 1934 the IJN ordered the finalisation of the Aichi AB-9 design which was produced as the early model D1A1. However, the D1A1 was not designed by Aichi Tokei Denki Kabushiki Kaisha aircraft company, but by Ernst Heinkel Flugzeugwerke at the request of the Aichi company. The initial version designed by Heinkel was the He 50, a similar model equipped with floats instead of landing gear. The subsequent model, the He 66 was provided to Aichi who immediately began production of it as the D1A1.

The design of the D1A, based on the Heinkel He 66, an export model of the He 50, was designed as a biplane constructed of metal, with a fabric covering, a fixed landing gear and a conventional type tail landing skid. Original models had 365 kW (490 hp) engines and it was not until later models that more powerful 433 kW (580 hp) engines were included in the construction.
-------------------------------------
Aichi D1A (liittoutuneiden raportointinimi Susie) oli Aichi Kōkūkin valmistama kaksitasoinen kaksipaikkainen syöksypommittaja, jota käytti keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimat toisessa maailmansodassa vuoteen 1942 asti. Sen aseistuksena oli kolme 7,7 mm kevyttä konekivääriä, joista yksi taka-ampumossa. Koneen pommikuorma oli enimmillään 310 kg koneen ulkopuolisissa ripustimissa.

Konetyyppi oli Tyynenmeren sodassa vain koulutuskäytössä, mutta Kiinan-Japanin sodassa kuitenkin laajalti hyökkäystehtävissä. A1-tyypin tuotanto määrättiin vuonna 1934. Siinä oli 580 hevosvoiman (433 kW) tehoinen Nakajima Kotobuki -tähtimoottori. Parannettua A2-mallia valmistettiin enemmän, sekä se oli varustettu tehokkaammalla Hikari -moottorilla.
            Kuvahaun tulos haulle aichi d1a
Tämän tyypin niin kutsuttu esi-isä oli saksalaisten Heinkel He 66, alkujaan Heinkel He 50.
                

General characteristics

Crew: 2: pilot and gunner
Length: 9.3 m 
Wingspan: 11.4 m 
Height: 3.41 m 
Wing area: 34.7 m² 
Empty weight: 1,516 kg 
Loaded weight: 2,500 kg 
Max. takeoff weight: 2,610 kg 
Powerplant: 1 × Nakajima Hikari 1 nine-cylinder radial engine, 730 hp (545 kW)
Maximum speed: 309 km/h 
Range: 927 km 
Service ceiling: 6,980 m 
Rate of climb: 6.37 m/s 
Wing loading: 72.0 kg/m² 
Power/mass: 0.22 kW/kg 
Armament
Guns: 2× fixed 7.7 mm  Type 92 mg, + 1× flexible 7.7 mm Type 92 mg

Bombs: 1× 250 kg  bomb under fuselace + 2×30 kg bombs under wings

                Kuvahaun tulos haulle aichi d1a

Operational history
The D1A was primarily used in the Second Sino-Japanese War and up to the time Japan entered World War II in 1941. At the beginning of the Pacific War, all of the remaining D1A1s were decommissioned and most of the D1A2s were retired from the front lines and served primarily in training units. The exception was 68 of the D1A2 model that operated as a second-line support until being retired in 1942.

Operators
Imperial Japanese Navy Air Service

Manchukuo Imperial Navy
                 Kuvahaun tulos haulle aichi d1a
Variants
D1A1 Type 94
Powered by 433 kW (580 hp) Nakajima Kotobuki 2 Kai 1 or Kotobuki 3 radial engines; 162 built.
D1A2 Type 96 (Sometimes referred to as the D2A)
Improved version fitted with spatted wheels and a higher powered Nakajima Hikari 1 engine; 428 built.
AB-11
Proposed development with retractable undercarriage. Not built.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Arado Ar 232

Even before the prototypes were complete in 1941, the Focke-Wulf Fw 190 project had been earmarked to use the BMW 801A/B, and was proving to be a capable design, with each BMW 801 radial weighing about 1,012 kg (2,231 lb). 

                 Kuvahaun tulos haulle bzura air war planes

Production of the BMW 801 was insufficient to supply this new demand, and the Ar 232 was forced to use another engine. Eventually, the BMW Bramo 323 Fafnir nine-cylinder radial, itself weighing some 550 kg (1,210 lbs), from Focke-Wulf's Fw 200 land-based maritime patrol aircraft as an alternate powerplant choice was selected instead, as it was already in production and could meet requirements if the Ar 232 really did replace the Ju 52/3m in service. 

The prototypes were far enough along that switching engines would have seriously delayed the program, so the first two were to be completed as the Ar 232A , and the third and a newly ordered fourth as the Ar 232B . The third and fourth prototypes (and all production aircraft) used four engines (in place of the two specified in the RLM specification) in order to provide the desired performance.

                 File:Arado Ar 232 A-0 Germany 1945.jpg
                 Aiheeseen liittyvä kuva
The first two prototypes, bearing the Stammkennzeichen alphabetic codes GH+GN and VD+YA respectively, started trials in early 1941. The first flight resulted in the collapse of the nose gear, but the twenty-two "millipede wheels" saved the aircraft from damage. A further ten pre-production machines were built, and were used operationally as the Ar 232A-0 while awaiting production versions. In general, the Ar 232 completely outperformed the Ju 52/3m. It carried roughly double the load over longer distances, operated from shorter runways and rougher fields if need be, and cruised about 70 km/h (44 mph) faster.

The Ar 232B program ran at the same time. With the quartet of 895 kW (1,200 hp) Bramo 323s replacing the twin BMW 801s, each Bramo 323 with its aforementioned 550 kg dry weight apiece; power increased from 2,386 kW (3,200 hp) to 3,580 kW (4,800 hp), solving the A model's problem of having little excess power in case of engine failure. This change also required the wing to be extended slightly, the span increasing just over 3 m in total. The extra weight of the Bramo nine-cylinder engines also moved the center of gravity forward, which was offset by stretching the cargo area rearward another meter, adding to the cargo capacity it could carry internally.

                 Kuvahaun tulos haulle bzura air war planes

Two four-engined prototypes were ordered, the V3 and V4, and V3 first flew in May 1942. A further 10 were then ordered as the Ar 232B-0, and were used widely in an operational role. However, this was the only order for the design, as the Luftwaffe gave transport aircraft production a very low priority. Many of those produced were used by Arado to transport aircraft parts between its factories, and did not see front-line service.

Plans were also made to replace the outer wing sections and control surfaces with wooden versions to conserve aluminium. Originally to be known as the Ar 232C, the design dragged on and was later renamed the Ar 432. Plans were finally put into place to start production in October 1945, but the war ended without even a prototype being produced. Two even larger planned versions, the Ar 532 and the Ar 632, would have almost doubled the wingspan to 60m, as large as Germany's six-engined Bv 238 flying boat design, and added another two engines.

Two of the B-0s were captured by British forces at the end of the war. After test flights by Eric "Winkle" Brown , who gave the design excellent marks, they were used by the Royal Air Force on flights between England and Germany after the war

                 Kuvahaun tulos haulle bzura air war planes

Variants 
Ar 232 V1 & V2
Ar 232A prototypes and research aircraft, powered by two 1,193 kW (1,600 hp) BMW 801A/B engines.
Ar 232 V3 & V4
Ar 232B prototypes and research aircraft, powered by four BMW Bramo 323R-2 Fafnir engines.

Ar 232A - Pre-production aircraft used for operational trials, powered by two BMW801 engines, only ten built.
Ar 232B - The first production aircraft powered by four Bramo 323 Fafnir engines, only ten built, - as Ar 232B-0.
Ar 232C - A redesigned version using wood for outer wing sections and control surfaces.

Ar 432 - The planned production version of the Ar 232C, renamed.
Ar 532 - Planned enlarged six-engined version of the Ar 432.
Ar 632 - Planned enlarged six-engined version of the Ar 432.

                 Kuvahaun tulos haulle bzura air war planes

Specifications Ar 232B
Crew: 4
Length: 23.52 m 
Wingspan: 33.50 m 
Height: 5.69 m 
Wing area: 142.60 m²
Empty weight: 12,780 kg 
Useful load: 4500kg 
Max. takeoff weight: 21,150 kg 
Powerplant: 4 × BMW Bramo 323R-2 Fafnir 9-cylinder radial engine, 895 kW (1,200 hp) each
Maximum speed: 308 km/h at 4,000 m 
Cruise speed: 290 km/h  at 2,000 m 
Range: 1,062 km 
Service ceiling: 6,900 m
takeoff in 200m possible Armament 
Guns: 1 × 13 mm MG 131 machine gun mounted in the nose
1 × 20 mm MG 151/20 autocannon mounted in an Elektrische Drehlafette EDL 151 forward dorsal turret
1–2 × 13 mm MG 131 machine gun mounted in the rear position
Up to 8 × 7.92 mm MG 34 machine guns mounted in side windows when transporting infantry