Hawker Hurricane oli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien 1930-luvulla käyttöön ottama hävittäjä-lentokone-tyyppi. Se oli lukumääräisesti tärkein englantilaisten hävittäjälentokone taistelussa Britanniasta 10. heinäkuuta - 31. lokakuuta 1940. Tuolloin RAF:illa oli käytössään 32 Hurricane-laivuetta ja 19 Supermarine Spitfire -laivuetta. 620 Hurricane- ja Spitfire-hävittäjälentokonetta torjui 3 500 saksalaisen pommitus- ja hävittäjä-lentokoneiden uhan. -------------------------------------------------------------------------------------- Talvisodan sytyttyä Suomi pyrki hankkimaan ajanmukaista hävittäjäkalustoa ulkomailta, kuten Britanniasta. Joulukuun 1939 hankintaesitysten yhteydessä konetyyppiä ei yksilöity, jolloin onnistuttiin hankkimaan 30 jo vanhentunutta Gloster Gladiator -hävittäjää. 9. tammikuuta 1940 Suomi esitti uuden tarkennetun toivomuksen saada 30–60 Hurricane-hävittäjäkonetta. Britannian ilmailuministeriön ja Kuninkaallisten ilmavoimien vastustuksen vuoksi kauppa rajattiin 12 koneeseen. Kauppa sovittiin lopullisesti 1. helmikuuta 1940, jolloin Hawker-konsernin tytäryhtiö Gloster Aircraft Co. myi koneet Suomelle. Tätä ennen Kuninkaalliset ilmavoimat luovutti uudet mutta varastoidut koneet Glosterille. Koneet olivat peräisin toisesta 300 koneen valmistuserästä. Siirtolentäjät lähtivät 29. tammikuuta 1940 Turun, Tukholman ja Alankomaiden kautta Britanniaan noutamaan koneita. Komennuskunta saapui 5. helmikuuta St. Athaniin Walesiin. Sopimukseen kuului siirtolentäjille supistettu ja nopeutettu tyyppikoulutus. Suomelle myydyt Hurricanet saatiin St. Athansiin kolmen koneen erissä 21.–27. helmikuuta. Siirtolento Suomeen oli päätetty tehdä kahdessa kuuden koneen erässä. Ensimmäinen kuuden koneen erä lensi Wickin, Stavangerin ja Oslon kautta Västeråsiin 25.–29. helmikuuta. Toinen erä lähti siirtolennolle 29. helmikuuta 1940. Wickissä yksi koneista vaurioitui lievästi, kun oikeanpuoleinen laskuteline painui laskussa sisään. Matka jatkui Wickistä eteenpäin vasta 2. maaliskuuta, jolloin vaurioitunut kone jäi ohjaajineen Wickiin. Yksi viidestä koneesta törmäsi maahan Egerön saarella lähellä Stavangeria. Huono sää viivytti lentoa Väesteråsiin, jonne päästiin vasta 6. maaliskuuta. Väesteråsissa koneisiin asennettiin muun muassa kaasuttimen etulämmitys. Yhdeksän konetta lennettiin Suomeen 7. maaliskuuta 1940 Suomeen ja yksi 10. maaliskuuta. Wickiin jäänyt kone korjattiin, mutta sitä ei voitu siirtolentää Suomeen yksin. Talvisota päättyi ja Britannia palasi Suomelle jo luvatun sotamateriaalin osalta syyskuun 1939, mikä edellytti uusia vienti- ja luovutuslupia. Siirtolentäjä palasi toukokuussa Italian ja Saksan kautta Suomeen. Suomelle myyty kone seisoi heinäkuun loppuun 1940 Wickissä, minkä jälkeen se luovutettiin takaisin Kuninkaallisille ilmavoimille. Suomi sai lopulta siis vain kymmenen konetta eikä rikkoontuneen tilalle saatu uutta. Koneet eivät ehtineet talvisodan sotatoimiin.
Monissa lähteissä on väitetty Ison-Britannian lahjoittaneet koneet. Tosiasiassa Suomen valtio osti koneet Gloster-lentokonetehtaalta käypään hintaan, joka kuitenkin oli noin miljoona silloista markkaa alempi kuin mitä Brewster- ja Fiat G.51 -koneista maksettiin. Suomella oli jatkosodassa kirjoilla kymmenen Hurricane Mk I -konetta. Käytännössä vahvuus laski nopeasti viiteen toimintakuntoiseen koneeseen. Ison-Britannian jouduttua sotaan mukaan varaosien saatavuus sieltä loppui ja jatkosodan myötä tilanne hankaloitui edelleen. Miehistö: 1 Pituus: 9,84 m Kärkiväli: 12,19 m Korkeus: 4,00 m Siipipinta-ala: 23,92 m² Tyhjäpaino: 2 605 kg Suurin lentoonlähtöpaino: 3 950 kg Voimalaite: 1 × Rolls-Royce Merlin XX (883 kW / 1 185 hv) Suurin nopeus: 547 km/h 6 400 metrissä Lentomatka: 965 km Lakikorkeus: 10 970 m Aseistus:14 × Browning 7.7 konekivääriä sekä 2 × 250 lb (113 kg) tai 1 × 500 lb (226 kg) pommeja ------------ Neuvostoliiton saamissa 2952 kpl Hurricane II koneissa oli Merlin XX -moottori, jonka asentaminen Hurricane I:een olisi vaatinut suuria muutostöitä. Lopulta tyydyttiin käyttämään vaihtokelpoisia osia hyväksi Merlin III -moottoreiden huollossa. Merlin III vaati huomattavasti enemmän huoltotyötä kuin muut vastaavat moottorit. Moottori ei kestänyt montaakaan lentoa täydellä teholla. Kolmesta sotasaaliiksi saadusta Hurricane II:sta yksi kunnostettiin lentokelpoiseksi. Koneen tunnus oli HC-465. Suomi yritti aluksi saada Saksan sotasaalisvarastoista lisää Hurricaneja, mutta elokuussa 1943 oli valmis myymään suomessa jäljellä olevat koneet Romanialle. Kauppa ei toteutunut. Saapuessaan Suomeen Hurricanet olivat Lentolaivue 22:lle alistetun Osasto Rädyn kalustoa. Koneet siirrettiin vuonna 1940 ensin Lentolaivue 28:lle ja sitten Lentolaivue 30:lle. Hurricanen käyttö Suomessa jäi vähälle, koneita nähtiin sekamuodostelmissa toisten hävittäjien kanssa. Syksyllä 1941 toimintakuntoiset kaksi konetta annettiin Lentolaivue 32:lle, josta ne siirrettiin kesällä 1942 Lentolaivue 26:lle. Sotasaaliina saatu Hurricane II palveli Hävittäjälentolaivue 34:n kirjoilla olevana ilmatorjunnan maalikoneena Kymissä keväällä 1944. Hurricanen paksu siipi hidasti kiihtyvyyttä syöksyssä. Pystyynvedossa moottori saattoi sammua. Hurricane lähti hitaammin kaartoon kuin Suomessa käytössä olleet Brewster F2A-, Curtiss Hawk- ja Fiat G-50 -tyypit. Saksalaisten sotasaaliskoneella tekemät koelennot toivat myös ilmi, että kone lähti hitaasti kaartoon ja vaati liikehtiessä laajoja ohjausliikkeitä, mutta totteli hyvin. Kone pysyi kaarrossa hyvin ja oli helppo lentää. Kaiken kaikkiaan suomalaiset saivat Hurricaneilla viisi ja puoli ilmavoittoa, joista pääosa jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Viimeisen ilmavoiton koneet saivat 8. tammikuuta 1942, kun HC-452 sai puolikkaan ilmavoiton I-153-koneesta. Viisi Hurricanea tuhoutui ilmataisteluissa ja kaksi ilmatorjuntaosumista neljän ohjaajan menettäessä henkensä. Keski-Suomen ilmailumuseon Hawker Hurricane I (Suomen ilmavoimien tunnus HC-452) on ainoa Suomessa säilynyt Hurricane. Kyseinen kone kiersi näyttelyissä vuonna 2004 Suomen Ilmailumuseossa ja kesällä 2005 Kaakkois-Suomen ilmailumuseossa. Konetta alettiin kunnostaa syyskuussa 2010 Keski-Suomen ilmailumuseossa. Siihen on saatu muun muassa alkuperäistä vastaava Merlin III - moottori ja koneen varustelu pyritään täydentämään. Kone siirtyi Keski-Suomen näyttelyyn 6. maaliskuuta 2013.
Westland Lysander oli brittiläinen toisen maailmansodan aikainen yhteyslentokone. Yhteystoiminnan lisäksi, tätä konetta käytettiin sekä taktiseen lentotiedusteluun että maalin hinaukseen (eng. target tug) Englannin ilmailuministeriö tilasi vuonna 1934 yhteyslentokoneen, joka korvaisi Hawker Audaxin. Westlandin lentokonetehtaan pääsuunnittelija W. E. W. Petter suunnitteli koneen, jonka ensilento tehtiin 13. kesäkuuta 1936. Koneen suunnittelussa pantiin visuaaliselle näkyvyydelle koneen etu- ja sivualalle sekä alhaalle paljon huomiota, mahdollisimman suuren tarkkailupinta-alan saaamiseksi lentotähystystä varten. Myöskin hyviä hitaan lennon ominaisuuksia painotettiin. Näistä syistä koneesta kehiteltiin tuettu ylätaso. Laskeutumistelineet olivat kiinteät, mutta muotosuojalliset. Ne kätkevät sisäänsä myöskin koneen kiinteän eteenpäin ampuvan kk-aseistuksen. Westland valmisti 1670 Lysander Mark I–III-konetta, ja niistä 225 tehtiin Kanadassa.
Kone on yksimoottorinen metallirakenteinen, ylätaso varustettuna kiinteällä laskutelineellä. Koneessa oli 840–890 hevosvoiman Bristol Mercury -tähtimoottori. -------------------------------------------------------------------------------------------------------
Talvisodan sytyttyä Suomi tilasi 17 konetta, 12 saapui Suomeen maalis–toukokuu 1940. Koneet saatiin nopeasti, 60–100 päivässä tilauksesta. Suomen ilmavoimat lensivät koneilla 100–460 tuntia kullakin. Yhtään koneista ei ole säilynyt. Mitat Kärkiväli: 15,2 m Pituus: 9,3 m Korkeus: 4,4 m Tyhjäpaino: 1950 kg Lentopaino: 2690 kg Nopeus: 369 km/h [4] Matkalento: 240 km/h Lakikorkeus: 7900 m Lentomatka: 965 km Aseistus: pyöräsuojuksissa 7,7 mm konekiväärit, taka- ampujalla 7,7 mm konekivääri Pommikuorma: 100–250 kg
-------------------------------------------------------------------------------------------------------- The Westland Lysander was a British army co-operation and liaison aircraft produced by Westland Aircraft used immediately before and during the Second World War. After becoming obsolete in the army co-operation role, the aircraft's exceptional short-field performance enabled clandestine missions using small, unprepared airstrips behind enemy lines to place or recover agents, particularly in occupied France with the help of the French Resistance. Like other British army air co-operation aircraft it was given the name of a mythical or legendary leader, in this case the Spartan general Lysander. The first Lysanders entered service in June 1938, equipping squadrons for army co-operation and were initially used for message-dropping and artillery spotting. When war broke out in Europe, the earlier Mk Is had been largely replaced by Mk IIs, the older machines heading for the Middle East. Some of these aircraft, now designated type L.1, operated with the Chindits of the British Indian Army in the Burma Campaign of the Second World War. Four regular squadrons equipped with Lysanders accompanied the British Expeditionary Force to France in October 1939, and were joined by a further squadron early in 1940. Following the German invasion of France and the low countries on 10 May 1940, the Lysanders were put into action as spotters and light bombers. In spite of occasional victories against German aircraft, they made very easy targets for the Luftwaffe even when escorted by Hurricanes.
Withdrawn from France during the Dunkirk evacuation, they continued to fly supply-dropping missions to Allied forces from bases in England; on one mission to drop supplies to troops trapped at Calais, 14 of 16 Lysanders and Hawker Hectors that set out were lost. A total of 118 Lysanders were lost in or over France and Belgium in May and June 1940, of a total of 175 deployed. With the fall of France, it was clear that the type was unsuitable for the coastal patrol and army co-operation role, being described by Air Marshal Arthur Barratt, commander-in-chief of the British Air Forces in France as "quite unsuited to the task; a faster, less vulnerable aircraft was required." Nevertheless, throughout the remainder of 1940, Lysanders flew dawn to dusk patrols off the coast and in the event of an invasion of Britain, they were tasked with attacking the landing beaches with light bombs and machine guns. They were replaced in the home-based army co-operation role from 1941 by camera-equipped fighters such as the Curtiss Tomahawk and North American Mustang carrying out reconnaissance operations, while light aircraft such as the Taylorcraft Auster were used to direct artillery. Some UK-based Lysanders went to work operating air-sea rescue, dropping dinghies to downed RAF aircrew in the English Channel. Fourteen squadrons and flights were formed for this role in 1940 and 1941.
Morane Saulnier M.S.406 oli ranskalaisen Morane Saulnier -tehtaan valmistama toisen maailmansodan aikainen hävittäjälentokone, joka otettiin käyttöön 1938.
Konetyyppiä alettiin suunnitella vuonna 1934. Koneen ensilento tapahtui elokuussa 1935 tyyppinimellä M.S.405. Koneen Hispano-Suiza–moottori oli alitehoinen, ja sen aseistus ja ohjaamon panssarointi olivat heikkoja. Kahden prototyypin lisäksi 405-mallista tilattiin 16 koneen esisarja, jonka jälkeen siirryttiin 406-tyyppiin. Ranskan joutuessa mukaan sotaan syyskuussa 1939 Ranskan ilmavoimilla oli 573 Morane Saulnier 406:ta, ja Saksan hyökätessä Ranskaan toukokuussa 1940 koneita oli valmistettu 1 074. Ranska menetti puolustustaistelussa (lähteestä riippuen) 150–400 Moranea saavuttaen 171 varmaa ja 93 todennäköistä ilmavoittoa. Kaartotaisteluissa kone pärjäsi, mutta oli muuten alakynnessä nopeampia ja tulivoimaisempia Messerschmitt-koneita vastaan. Koneen paineilmajärjestelmä kärsi jäätymisongelmista jopa Ranskan talvessa. Sveitsi osti Morane Saulnierilta lisenssin ja rakensi 82 konetta tyyppimerkinnällä D-3800 sekä 1 000 hv:n Hispano-Suiza 12YS1 -moottorilla varustettua paranneltua D-3801 -versiota 207 kappaletta. Turkkiin myytiin 45 Morane Saulnier 406 konetta.
Koneita käyttivät Ranskan ohella Saksa, Kroatia, Sveitsi, Turkki, Italia ja Suomi. Liettua tilasi 12 ja Puola 160 konetta, mutta kumpikaan ei ehtinyt saada koneitaan.
---------------------------------------------------- Suomi halusi ostaa 1938 Morane-Saulnier 405 koneita mutta valmistunut esisarja oli muutoksen kohteena ja uudet valmistuneet 406 ranskan Armee de l'air tarvitsi itse. Valmistunut kone tyyppi oli Ranskan ensimmäinen moderni alataso jonka varusteet sisään vedettävä laskuteline, umpinainen ohjaamo ja säädettävä potkuri kulma. Kiinnostus konetta kohtaan oli suuri myös muiden maiden keskuudessa ja tehtaan valmistus kapasiteetti oli kohtalaisen pieni, uhkaavan sotatilanteen edellä. Nämä syyt aiheuttivat sen että Ranska kieltäytyi myymästä koneita suomelle 1938. Kun talvisota alkoi, Ranska lahjoitti talvisodan aikana Suomelle 50 Morane-Saulnier 406 hävittäjää, joita kuitenkin saatiin vain 30, koska saksan hallitsi euroopan satamia ja neuvostoliiton kanssa saksan yhteistyö toimi, joten laivaukset / lennot estettiin. Koneet (30) kuljetettiin Malmö, jossa ne koottiin muutamassa viikossa ja lennettiin Suomeen helmikuun 1940 aikana, joista loput 20 konetta jäi saksan saaliiksi. Välirauhan ja jatkosodan aikana ostettiin Saksan sotasaalisvarastoista 57 Morane-Saulnier -hävittäjää lisää. Ostetut yksilöt edustivat malleja 406 ja 410, ja alatyyppejä (esimerkiksi aseistuksen ja potkurivarustuksen osalta) oli useita. Koneet olivat peruskorjaamattomia. Ensimmäiset kymmenen konetta saatiin vuodenvaihteessa 1940/1941, kesä–elokuussa 1941 seuraavat kymmenen konetta, viisi konetta marraskuussa ja heinä–lokakuussa 1942 useassa erässä yhteensä 32 konetta. Kaikkiaan Suomella oli 87 Morane-Saulnier-hävittäjää, niistä 76 mallia 406 ja 11 mallia 410. Suomen ilmavoimien lentolaivueista Morane-kalustoa käytti kaksi laivuetta, lentolaivueet 14 ja 28. Koneen lento-ominaisuudet olivat hyvät. Vakauden suhde ohjattavuuteen oli pelkän lentämisen kannalta hyvä, mutta ammuttaessa kone oli tavattoman epävakaa lyhyen rungon liikehtiessä tähdättäessä levottomasti. Koneen kaartokyky oli hyvä, minkä ansiosta moni suomalaislentäjä säilytti henkensä tiukoissa tilanteissa. Morane-Saulnier 406:n pääaseena oli potkurinnavan läpi ampuva 20 mm Hispano-Suiza-tykki. Ase oli epäluotettava ja lakkoili usein jo parin ammutun sarjan jälkeen. 410-mallissa oli neljä 7,5 mm siipikonekivääriä, joiden läpäisykyky oli heikko. Aseistusta parannettiin Suomessa asentamalla tykin tilalle 12,7 mm Berezina ja Colt -konekiväärejä, joista erityisesti Berezina oli epäluotettava. Radion kuuluvuus ja toiminta oli sekin kyseenalainen. Moottori oli alitehoinen ja herkkä ylikuumenemiselle. Aseiden, moottorin ja radion ohessa koneen paineilmajärjestelmä aiheutti Ilmavoimien mekaanikoille paljon päänvaivaa. Morane-Saulnier oli suunnitteluaikanaan ajanmukainen kone, mutta jo vuonna 1939 Länsirintamalla vanhentunut. Suomessa eversti Lorentz esitti koneen hyllyttämistä suurten tappioiden vuoksi jo syyskuussa 1942. Hyllytys esitykseen liittyvät parannus ehdotukset johtivat Mörkö-Moraneen. ------------------------------------------------------------ Mörkö-Morane: Moranen varustaminen venäläisellä sotasaalismoottorilla (Klimov M-103) nousi ensimmäisen kerran esille elokuussa 1940. Pontimena oli alkuperäisen Hispano-Suiza-varamoottorien ja -varaosien puute ja Klimov M-103:n samankaltaisuus Hispano-Suizan kanssa, olihan M-103 siitä kehitetty. Toimeksianto peruttiin jo kuukauden kuluttua, kun selvisi, että Suomi sai ostaa Morane-hävittäjiä Saksan sotasaalisvarastosta.
Jatkosodassa Morane osoittautui suoritusarvoiltaan ja aseistukseltaan niin riittämättömäksi, että omat tappiot ilmataisteluissa alkoivat kasvaa. Syyskuussa 1942 eversti Richard Lorenz esitti vaihtoehtoisesti koneen hyllyttämistä tai sen varustamista joko M-105 tai M-103 -moottorilla. Asennussuunnittelu aloitettiin välittömästi. Moottoriksi tuli 1 100 hevosvoiman (820 kW) Klimov M-105P ja pääaseeksi 20mm tykki, jonka lisäksi siipiin jätettiin kaksi 7,5 mm konekivääriä. Muutoksia jouduttiin tekemään myös pakoputkisto, ahdin, jäähdytysneste säiliö ja öljynjäähdytin. Muutostyö tehtiin ilman piirustuksia ja ensimmäinen muutettu kone (MS-631) valmistui koekäyttöön jo tammikuussa 1943 ja ensilento tapahtui helmikuussa 1943. Koneessa ilmeni kuitenkin jäähdytysongelmia, jolloin koneeseen jouduttiin suunnittelemaan kokonaan uusi nestejäähdytin. Myös öljynjäähdytin jouduttiin vaihtamaan Messerschmittin jäähdyttimeen. Koelennoilla kesällä ja syksyllä 1943 Mörkö-Morane osoittautui selvästi alkuperäistä paremmaksi. Huippunopeus oli 510 km/h luokkaa ja kohoamisnopeus jopa 25 m/s. Sarjamuutosten valmistelu aloitettiin joulukuussa 1943. Saksasta ostettiin helmikuussa 1944 85 kappaletta M-105-moottoreita. Niiden lisäksi käytettiin omia sotasaalismoottoreita. Sarjaosien valmistukseen päästiin huhtikuussa 1944 ja ensimmäiset muutetut koneet luovutettiin laivuekäyttöön heinäkuussa 1944. Viimeiset valmistuivat maaliskuussa 1945, jolloin kaikki 41 käyttökelpoista Morane-hävittäjää oli muutettu Mörkö-Moraneiksi. Vaikka taistelukokemukset jäivät vähäisiksi, Mörkö-Morane kasvaneesta painosta huolimatta osoittautui esikuvaansa verrattuna ylivoimaiseksi hävittäjäksi (jatkosodan toiseksi käyttökelpoisimmaksi hävittäjäkonetyypiksi häviten vain Me 109:lle) tosin liian myöhään. Muutostyötä eniten haitanneet jäähdyttäjäongelmat saatiin ratkaistua vasta keväällä 1944. Muutos oli pakon sanelema mutta myös taloudellisesti perusteltua. Mörkö-Moranet palvelivat Ilmavoimissa syyskuuhun 1948 saakka. --------------------------------------------------------------------- France sent 30 Morane-Saulnier to Finland, between 4 and 29 February 1940. By 1943 the Finns had received an additional 46 M.S.406s and 11 M.S.410s purchased from the Germans. By this point, the fighters were hopelessly outdated, but the Finns were so desperate for serviceable aircraft that they decided to start a modification program to bring all of their examples to a new standard. The aircraft designer Aarne Lakomaa turned the obsolete "M-S" into a first rate fighter, the Mörkö-Morane (Finnish for Bogey or Ogre Morane), sometimes referred to as the "LaGG-Morane". Powered by captured Klimov M-105P engines (a licensed version of the HS 12Y) of 820.3 kW (1,100 hp) with a fully adjustable propeller, the airframe required some local strengthening and also gained a new and more aerodynamic engine cowling. These changes boosted the speed to 525 kilometres per hour (326 mph). Other changes included a new oil cooler taken from the Bf 109, the use of four belt-fed guns like the M.S.410, and the excellent 20 mm (0.787 in) MG 151/20 cannon in the engine mounting. However, supplies of the MG 151 were limited, and several received captured 12.7 mm (0.500 in) Berezin UBS guns instead. The first example of the modified fighter, MS-631, made its first flight on 25 January 1943, and the results were startling: the aircraft was 64 kilometres per hour (40 mph) faster than the original French version, and the service ceiling was increased from 10,000–12,000 metres (33,000–39,000 ft). Originally, it was planned to convert all the 41 remaining M.S.406s and M.S.410s with the Soviet engine, but it took time, and the first front-line aircraft of this type did not reach LeLv 28 until July/August 1944. By the end of the Continuation War in 1944, only three examples had been converted (including the original prototype). Lieutenant Lars Hattinen (an ace with six victories) scored three kills with the Mörkö-Morane, one with each Mörkö-Morane in the squadron. More fighters arrived from the factory, though, and the Mörkö-Moranes took part in the Lapland War as reconnaissance and ground attack aircraft. Not all the Mörkö-Morane conversions were completed before March 1945, when the entire re-engining programme was halted. After the end of the war, the total was brought to 41, which served as advanced trainers with TLeLv 14 until September 1948. In 1952 all remaining Finnish Moranes were scrapped. Operational history: The M.S.406 had a parallel career in Finland. In February 1940, the first 30 French fighters were allocated to LeLv 28, commanded by Major Jusu. These aircraft received the Finnish designations MS-301 to MS-330. They were used in combat during the Winter War, against the USSR and carried out 259 operational sorties and shot down 16 Soviet aircraft. In modified form, the M.S.406 were later involved in the Continuation War. Between November 1939 and 4 September 1944, Lv28 scored 118 aerial victories flying the Morane M.S.406 (the unit flew Bf 109Gs for a time, as well). The unit lost 15 aircraft. Total Finnish kills were 121. The top Morane ace in all theatres was W/O Urho Lehtovaara, with 15 of his 44.5 total kills achieved in Morane. The Finnish nicknames were Murjaani (blackmoor), a twist on its name, and Mätimaha (roe-belly) and Riippuvatsa (hanging belly) because of its bulged ventral fuselage.
