LaGG-3

Lavotškin-Gorbunov-Gudkov LaGG-3 (ven. Лавочкин-Горбунов-Гудков ЛаГГ-3) oli neuvostoliittolainen toisen maailmansodan aikainen hävittäjälentokone. 
Se oli kehitetty edelleen LaGG-1 koneesta.

-----------------------------------------------
Suomen ilmavoimat saivat jatkosodassa sotasaaliiksi useita pakkolaskun tehneitä LaGG-3- hävittäjälentokonetta, joista kolme korjattiin lentokuntoon vuosina 1942–1943. LaGG-3 oli ilmavoimien käytössä 29. tammikuuta 1945 asti. 

Käyttäjinä oli joulukuuhun 1944 saakka Lentolaivue 32, sen jälkeen Hävittäjälentolaivue 11.  Näillä koneilla saavutettiin yksi ilmavoitto.

LaGG-3
Tyyppi: Yksipaikkainen ja -moottorinen puurakenteinen vapaastikantava alataso, katettu ohjaamo ja sisäänvedettävä laskuteline.
Voimalaite: Hispano-Suiza 12Y:stä kehitetty Klimov M-105 PF, joka tuotti 1 260 hp.
Kärkiväli: 9,80 m
Pituus: 8,87 m
Korkeus: 2,9 m
Siipipinta-ala: 17,58 m²
Tyhjäpaino: 2 535 kg
Lentopaino: 3 445 kg
Huippunopeus: 447 km/h merenpinnassa-
Huippunopeus: 532 km/h / 4 700 metrin korkeudessa
Huippunopeus: 487 km/h / 7 000 metrin korkeudessa
Matkanopeus: 400 km/h
Nousuaika: 3 min 4 s 3 000 metriin (16 m/s), 7 min 6 s 5 000 metriin (3-5km 8 m/s)
Lakikorkeus: 9 000 m
Lentomatka: 650 km
Aseistus: Potkurinnavan läpi ampuva 20 mm tykki + 1-3 tahditettua 7,62-12,7 mm Mg 
konekivääriä koneen nokassa 
Aseistus suomessa: Yksi 20 mm tykki ja yksi 12,7 mm konekivääri (kuten Yak-9)

-------------------------------------------------
Vuoden 1939 alussa Neuvostoliiton johto järjesti suunnittelukilpailun, jossa pyrittiin luomaan hävittäjälentokone, jossa otetaan huomioon Espanjan sisällissodan kokemusten analyysi muun muassa Saksan Messerschmitt Bf 109 -hävittäjästä. 

Tuloksena oli kolme konetta: I-26, joka sai sarjatuotannossa nimen Jak-1, I-61, joka sai sarjatuotannossa nimen MiG-1 ja I-26, joka sai sarjatuotannossa nimen LaGG-1. LaGG-1:n suunnittelivat Semjon Lavotškin, V. Gorbunov ja M. Gudkov. Ensimmäinen LaGG-1:n prototyyppi I-22 lensi 30. maaliskuuta 1940.

LaGG-1:n ongelmana oli moottoritehon puute, jota pyrittiin korjaamaan korvaamalla 1 050 hv:n Klimov M-105P -moottori tehokkaammalla 1 210 hv:n M-105PF -moottorilla, jolloin syntyi malli LaGG-3. Vain noin 100 Lagg-1 -konetta valmistettiin. Koneen rakennetta ja aseistusta kevennettiin. LaGG-3:ta parannettiin koko se valmistuksen ajan, mikä johti 66 eri versioon 6 200 rakennetun koneen aikana. Ongelmat korjasi viimein uusi moottori, jolloin konetyyppi muuttui La-5:ksi.
-------------------------------------
The Lavochkin-Gorbunov-Gudkov LaGG-3 (Лавочкин-Горбунов-Гудков ЛаГГ-3) was a Soviet fighter aircraft of World War II. It was a refinement of the earlier LaGG-1, and was one of the most modern aircraft available to the Soviet Air Force at the time of Germany's invasion in 1941.

Overweight despite its wooden construction, at one stage 12 LaGG-3s were being completed daily and 6,528 had been built when factory 31 in Tbilisi switched to Yak-3 production in 1944.

The prototype of the LaGG-3, I-301, was designed by Semyon A. Lavochkin, Vladimir P. Gorbunov and Mikhail I. Gudkov. It was designated LaGG-3 in serial production. Its airframe was almost completely made of timber, with crucial parts processed with Bakelite lacquer. This novel wood-laminate construction was more durable than regular timber, was incombustible, and didn’t rot. 

It was, however, much heavier and pilots joked that rather than being an acronym of the designers' names (Lavochkin, Gorbunov, and Gudkov) "LaGG" stood for lakirovanny garantirovanny grob ("(the) varnished guaranteed coffin" - лакированный гарантированный гроб) due to its performance relative to its opponent's aircraft at the time of its introduction (later variants were more capable). 

The full wooden wing (with plywood surfaces) was analogous to that of the Yak-1. The only difference was that the LaGG’s wings were built in two sections. The fuselage was the same as the MiG-3's. But the LaGG-3’s armament was considered formidable. It consisted of a large-calibre (12.7 mm) UBK machine gun, which was installed between the "V" of the cylinders of the engine and two synchronized ShKAS machine guns. 

Consequently the weight of fire was 2.65 kg/s, making the LaGG superior to all serial Soviet fighters, as well as the 1941 version of the Messerschmitt Bf 109. The MiG-3, which shared exactly the same weapons fit was (and is) considered extremely under-gunned[citation needed] compared with the Yak-1, which had a 20 mm cannon and two 7.62 mm machine guns, and even the later versions of the Polikarpov I-16, which had two cannon and two machine guns.

See a side view of the machine. 

It shows the Mustang (A36 Apache) and Spitfire effects.
Do you see....?

Me 109 G-2

Messerschmitt Bf 109 (Me 109) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykkejä ja useita eri kaliiperisiä konekiväärejä.

Bf 109 on ilmailuhistorian eniten valmistettu hävittäjälentokone. Koneella saavutettiin sekä konetyyppi- että lentäjäkohtainen maailmanennätys ilmavoittojen määrässä. 

Sillä on myös konetyyppi- ja lentäjäkohtainen Suomen ennätys ilmavoitoissa. 
Suomen ilmavoimien konetunnus Bf 109:lle oli MT ja koneen lempinimi oli Mersu.
Suomen ilmavoimille hankittiin vuodesta 1943 lähtien yhteensä 48 G-2  tyyppi
Messerschmitt Bf 109 -konetta (+ 109 G-6, + 2 G-8, kolme konetta tuhoutui siirrossa).
                  
Messerschmitt 109 koneet korjasi Suomen ilmavoimien kaluston tason venäläisten käyttämiä koneita vastaavaksi. 

Suomessa yleisesti käytössä olleiden hiekka kiitoratojen takia koneisiin hankittiin Trop - varusteluun kuulunut suodatin ahtimen ilmanottoon. 
Muutamat koneista oli varustettu siipitykeillä, mutta ne irrotettiin ketteryyden parantamiseksi taisteluiden ollessa pääasiassa hävittäjiä vastaan.
-------------------------------------------------
                     
Lentolaivue 34:n Messerschmitt-koneita Malmilla vuonna 1943.

Ilmavoimien organisaatiouudistuksen yhteydessä vuonna 1933 siirryttiin lento-osastoihin perustuvasta järjestelmästä numeroituihin laivueisiin perustuvaan järjestelmään.

                     
Majuri Olavi Ehrnroothin komentama ja Lentorykmentti 3:lle alistettu laivue sai käyttöönsä Saksasta hankitun Messerschmitt Bf 109 G-2 -kaluston. Majuri Ehrnroothille annettiin valtuudet valita parhaina pitämänsä ohjaajat sekä tekninen henkilökunta muista laivueista, tämä herätti kuitenkin jonkin verran vastustusta. 
                       
                     
Valittujen ohjaajien saavuttua lopulta Uttiin helmikuun ensimmäisen viikon aikana, lähti majuri Ehrnroothin johtama komennuskunta noutamaan laivueelle tulevaa kalustoa Saksasta 10. helmikuuta 1943. 

                    
Saksassa suoritetun tyyppikoulutuksen jälkeen ohjaajat lensivät 16 ensimmäistä Messerschmitt-konetta Suomeen, saapuen perille 13. maaliskuuta 1943. Laivueen tukikohdaksi määrättiin Utti, tehtävänään Kouvola-Kotka -alueen suojaus vihollisen ilmahyökkäyksiltä. Yksi lentue vuorollaan päivysti Malmin lentokentällä, tehtävänään pääkaupungin suojaus.
                   
Laivueen ensimmäisen ilmavoiton saavutti lentomestari Ilmari Juutilainen, ampuessaan alas Pe-2 -koneen 24. maaliskuuta 1943. Laivueen komentajan, majuri Ehrnroothin, saatua surmansa lento-onnettomuudessa 27. maaliskuuta, uudeksi komentajaksi määrättiin Lentolaivue 30:n komentaja majuri Eino Luukkanen. 
                    
Luukkasen johtama komennuskunta nouti kauppasopimukseen kuuluvat loput 14 Messerschmittiä Saksasta toukokuussa, ollen perillä Malmilla 16. toukokuuta 1943.

                   

2. elokuuta 1943 laivue siirtyi Kymin lentokentälle, josta se suoritti torjuntalentoja muun muassa Kotkaan suuntautuneita ilmahyökkäyksiä vastaan. 14. helmikuuta 1944 laivueen nimeä täsmennettiin lisäämällä nimeen toimintaa kuvaava etuliite, jolloin uudeksi nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 34.