maanantai 23. kesäkuuta 2014

Heinkel He 59 D ja B

Heinkel He 59B-2 oli saksalainen merilentokone.

Ernst Heinkel alkoi vuonna 1930 kehittää Saksan laivastolle meritoimintakonetta, joka Versailles’n rauhansopimuksen ehtojen vuoksi tehtiin näennäisesti siviilikoneena. Ensilento tapahtui syyskuussa 1931.

                   
Kone oli kaksitasoinen ja -moottorinen (BMW VI-moottorit, jonka teho oli 660 hv) meritoimintakone. Koneessa oli ohjaajan lisäksi etu- ja taka-ampujat. 
Kaikkiaan konetta valmistettiin 140 kappaletta vuoden 1938 alkuun mennessä.

Suomessa koneet toimivat lisäksi kaukopartiomiesten huolto- ja kuljetus tehtävissä.

HE 59 koneet olivat kaksimoottorisia ja nelipaikkaisia meritoimintakoneita, jotka veivät miehistön lisäksi 13 kauko-partio miestä varusteineen.

                   
Saksasta saatiin lainaksi kauko-partioiden kuljettamiseen kaksi He 59 D -konetta
toukokuussa 1943.

Elokuussa saksasta saatiin kaksi He 59 B -konetta meripelastus koneiksi. 
Vain toinen kone varustettiin Suomen tunnuksilla
Kaukopartiomiesten kuljetukset jatkuivat 1944  vuoden avovesikauden aikana.  
Nämä molemmat He 59 D:t tuhoutuivat elokuussa 1944. 
He 59 oli iso ja hidas, kantoi suuren kuorman ja oli tärkeä kone sissien kuljetuksissa.

                   

Tekniset tiedot
Kärkiväli 23,7 metriä
Pituus 17,4 metriä
Korkeus 5,8 metriä
Tyhjäpaino 5 000, lentopaino 9 100 kg
Suoritusarvot
Huippunopeus 220 km/h merenpinnan tasolla
Lakikorkeus 3 500 metriä
Lentomatka 950 km
Aseistus: 4 x 7,92 mm konekivääriä

Suomen ilmavoimat vuokrasi Saksasta neljä He 59B-2-konetta. Ne lennettiin Suomeen 11. elokuuta 1943. Kaksi maalattiin Suomen ilmavoimien väreihin ja sai tunnukset HL-59 ja HL-60. Koneet olivat Arado Flugzeugwerke A.G.:n valmistamia. Koneita käytettiin kaukopartioiden kuljettamisessa neljän kuukauden ajan, sitten ne palautettiin Saksaan.
---------------------------------
The Heinkel He 59 was a German biplane designed in 1930 resulting from a requirement for a torpedo bomber and reconnaissance aircraft able to operate with equal facility on wheeled landing gear or twin-floats.
                   

During the first months of World War II, the He 59 was used as a torpedo- and minelaying aircraft. Between 1940 and 1941 the aircraft was used as a reconnaissance aircraft, and in 1941-42 as a transport, air-sea rescue, and training aircraft. The trainer models survived slightly longer in service than operational models, but all had been retired or destroyed by 1944. 

                   
Some aircraft were operated by the Condor Legion in Spain during the Spanish Civil War in 1936 as coastal reconnaissance and torpedo floatplanes.

As the air-sea rescue aircraft, despite carrying Red Cross markings, were being used for reconnaissance the British Air Ministry declared from July 1940 they were targets. Even before then some had been forced down by British aircraft.

The Ilmavoimat (Finnish Air Force) rented four aircraft from Germany in August 1943. These were used to ferry long-range reconnaissance patrols behind enemy lines. 
They were returned to Germany four months later.

2 kommenttia:

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.