McDonnell Douglas F/A-18 Hornet on yhdysvaltalaisen McDonnell Douglasin (nykyään Boeing) valmistama kaksimoottorinen jokasään laivastohävittäjä ja rynnäkkökone.
F/A-18A ja C ovat yksipaikkaisia malleja, ja F/A-18B ja D kaksipaikkaisia. Tila takaohjaamolle on saatu avioniikan uudelleensijoituksella ja kuusi prosenttia pienemmällä polttoainesäiliöllä. Kaksipaikkaisia malleja käytetään etupäässä koulutukseen, mutta ne ovat myös täysin taistelukykyisiä ja varustelultaan samanlaisia yksipaikkaisten koneiden kanssa.
F/A-18 Hornetia käyttävät muun muassa Yhdysvaltain laivasto ja merijalkaväki, NASA, Australian kuninkaalliset ilmavoimat (RAAF), Kuwaitin ilmavoimat, Sveitsi, Malesia, Kanada, Espanja ja Suomi (F/A-18C/D).
Koneita ostettiin alun perin 64, joista seitsemän oli kaksipaikkaista koulutuskonetta. Konetyyppi valittiin vuonna 1992 ja ensimmäiset seitsemästä kaksipaikkaisesta F-18D-koneesta lennettiin Yhdysvalloista Suomeen 7. marraskuuta 1995. Ensimmäinen yksipaikkainen F-18C luovutettiin 28. kesäkuuta ja viimeinen 8. elokuuta 2000.
F-18C-koneet koottiin Kuorevedellä 1996–2000.
F-18 tilattiin Suomeen kesken 1990-luvun taantumaa. Markan arvon heikkenemisen, indeksimaksujen ja Euroopan unionin tullimaksujen ja niiden viivästyskorkojen vuoksi koneiden hinta nousi kaavaillusta 13 miljardista markasta (2,17 miljardia euroa) 3,16 miljardiin euroon eli noin 46 prosenttia.
Suomen ilmavoimilla oli alkuvuodesta 2012 seitsemän käyttökelpoista F-18D- ja 55 F-18C-torjuntahävittäjää. Suomessa käytettiin aiemmin merkintää ”F-18”, joka tarkoittaa vain hävittäjätehtäviin käytettävää konetta (F, fighter), erotukseksi myös rynnäköintiin soveltuvasta koneesta (A, attack).
Erottelu oli poliittinen, sillä kone on lähes identtinen Yhdysvaltain merivoimien käyttämiin nähden – ilmasta-maahan-aseistus vain päätettiin jättää ostamatta. Nykyään ilmavoimat viittaa kuitenkin koneisiin F/A-18-tyyppimerkinnällä.
Päätökseen kuitenkin palattiin 2000-luvun alussa ja Hornetien ilmasta-maahan-ominaisuudet tullaan ottamaan käyttöön. Tämän mahdollistamiseksi on tilattu elinkaaren keskivaiheen päivityksen (MLU2) yhteydessä muun muassa Litening AT-maalinosoituslaitteita. Hornetien uudistuksen kokonaissumma nousee Ilmavoimien arvion mukaan 1,625 miljardiin euroon.
Suomeen hankituissa Horneteissa on useita ominaisuuksia, joita Suomen ilmavoimat eivät käytä. Ilmatankkausmahdollisuus on säilytetty, vaikka sillä ei toistaiseksi ole Suomessa käyttöä kansainvälisiä harjoituksia lukuun ottamatta. Tukialusvarustelusta taittuvasiipisyys ja vaijeripysäytyslaitteet ovat Suomessa hyödyllisiä ”korpikentillä” ja valtateiden varalaskupaikoilla.
Ainoa Suomessa täysin hyödytön varuste, nokkapyörän katapulttikiinnityslaitteet on säilytetty. Koneen rakenteen muuttaminen olisi tullut kalliimmaksi, lisäksi niiden poistaminen muuttaa ilman virtausta laskuasennossa ja aiheuttaa ei-toivottua värähtelyä.
Suomessa käytössä olevat F-18-lentokoneet kantavat pääasiassa siipien alla neljää AIM-120 AMRAAM (keskimatkan ilmataisteluohjus) -tutkaohjusta ja siipien kärjissä kahta AIM-9 Sidewinder -infrapunaohjusta (lyhyen matkan ilmataisteluohjus). Maksimi ilmataisteluasekuorma on kymmenen AIM-120 ohjusta ja kaksi AIM-9-ohjusta. Horneteissa on lisäksi M61 Vulcan 20 mm -konetykki lähitaisteluun.
Vuonna 2007 ilmavoimissa otettiin käyttöön kypärätähtäimet ja Sidewinder-infrapunaohjusten uusin kehitysversio (AIM-9X) osana koneiden elinkaaren keskivaiheen päivitystä (MLU1).
Syksyllä 2008 saatiin myyntivahvistus Yhdysvalloista MLU-ohjelman kolmannen vaiheen tilauksesta, joka voi optioineen nousta 400 miljoonan dollarin arvoiseksi.
Tilaukseen kuuluu muun muassa 70 kappaletta radioita, kypärätähtäimiä ja näyttöpaneeleita sekä 15 JSOW-liitopommia. Marraskuussa 2011 Yhdysvaltain kongressi kuitenkin antoi myyntiluvan kehittyneemmälle AGM-158 JASSM -ohjukselle. 1. maaliskuuta 2012 vahvistettiin kaupat 70 JASSM-ohjukselle.
Kauppaan sisältyy taisteluohjukset, harjoitusohjuksia, koulutusta ja tarvittavat muutokset koneiden järjestelmiin.
JASSM-hankinta poistanee tarpeen edellisen sukupolven JSOW-aseistukselle. Pommihankinta myös "muuttaa" ilmavoimien Hornetit F/A-18-malleiksi.
Suomessa on palveluskäytössä menetetty 15 vuodessa kaksi konetta (vuosina 2001 ja 2010) ja yksi vaurioitui pahoin yhteentörmäyksessä vuonna 2001 sekä vuonna 2006 kaksi konetta törmäsi toisiinsa saaden pieniä vaurioita. Onnettomuuksissa ei ole kuollut ketään.
8. marraskuuta 2001 Satakunnan lennoston Hävittäjälentolaivue 21:n HN-430 ja HN-413 törmäsivät toisiinsa ilmassa Lappajärvellä, Kyyjärven luoteispuolella. HN-430 putosi maahan ja romuttui täysin lentäjän pelastautuessa heittoistuimella. HN-413:n lentäjä onnistui palaamaan Pirkkala tukikohta. HN-413 muutettiin 15 miljoonan euron kustannuksin ja Kanadan ilmavoimilta ostetun CF-18B-koneen eturungon osilla kaksipaikkaiseksi F-18D-hävittäjäksi.
Korjaustyö aloitettiin 2006 ja se valmistui syksyllä 2009. Maailmallakin ainutlaatuinen uudelleenrakennusurakka nosti koulukoneiden lukumäärän kahdeksaan.Korjaustyöt maksoivat 15 000 000 euroa ja niihin kului noin 100 000 työtuntia. Horneteiden kappalehinnaksi on 1990-luvulla arviotu tulleen noin 25 000 000 euroa.
HN-413:lla oli lennetty vain kymmenesosa kaikkiaan Horneteiden 6 000 lentotunnista.
Hornet 18D:n korjaamiseen käytettiin edellisen Hornet-polven 18B:n rungon etuosaa, joka ostettiin Kanadasta. Työt suoritti Patria yhteistyössä Suomen ilmavoimien, Yhdysvaltain laivaston ja Boeingin kanssa, joka joutui käynnistämään vanhaa tuotantolinjaansa osien saamiseksi jo myynnistä poistuneeseen malliin.
Korjattu HN-413 oli numeroltaan HN-468.
4. toukokuu 2006 Kaksi Karjalan lennoston F-18C:tä osui yhteen Nurmeksen lähellä. Kahdeksan kilometrin korkeudessa tapahtuneessa törmäyksessä toisesta koneesta vaurioitui sivuvakaajan kärki (HN-415) ja toisesta (HN-438) rikkoutui kuomu. Molemmat koneet laskeutuivat kentälleen Rissalaan onnistuneesti.
21. tammikuuta 2010 aiemmin vaurioitunut ja korjattu HN-468 tuhoutui Juupajoella tapahtuneessa maahansyöksyssä. Kone oli korjauksien vuoksi Patrian kirjoilla, eikä sitä ollut vielä luovutettu Ilmavoimille. Koneella lennettiin ns. vastaanottokoelentoja ja sillä oli ennen maahansyöksyä tehty ns. virheliiketesti. Kaksihenkinen miehistö – 32-vuotias kapteeni ja 44-vuotias everstiluutnantti – pelastautuivat heittoistuimilla, mutta molemmat loukkaantuivat niin vakavasti, että he tarvitsivat leikkaushoitoa.
26. tammikuuta 2011 Hornet HN-428 (F-18C) ajautui rullaustieltä Tampere-Pirkkalan lentoasemalla. Lentäjä ehti koneesta pois heittoistuimella ennen kuin se törmäsi lumipenkkaan. Hän selvisi venähdyksin. Kyseessä oli pimeänäkölaitteen avulla tehty harjoituslaskeutuminen pimennetylle kentälle. Lentäjän olisi pitänyt laskeutua kiitotielle, mutta hän laskeutui rullaustielle syystä, joka ei ole toistaiseksi tiedossa. Lentäjä toimi tilanteessa oikein.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
perjantai 24. lokakuuta 2014
Hawker-Siddeley Hawk
BAE Hawk (alkujaan Hawker-Siddeley Hawk) on suihkuharjoitushävittäjä, joka suoritti ensilentonsa 1974. Sitä käyttävät Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat, Suomen ilmavoimat ja monien muiden maiden ilmavoimat joko harjoitushävittäjänä tai taistelukoneena
Hawk oli tarkoitettu vientiin ja siitä toteutettiin useita eri vientiversiota (Suomi Mk 51, Kenia Mk 52, Indonesia Mk 53, Zimbabwe Mk 60, Dubai Mk 61, Venezuela Mk 62, Abu Dhabi Mk 63, Kuwait Mk 64, Saudi-Arabia Mk 65, Sveitsi Mk 66, Brunei Mk 100, 200). Yhdysvaltain laivasto hankki koneen tyyppinä T-45 Goshawk, suurimpana erona kyky toimia lentotukialukselta.
Hawker Siddeley muodosti vuonna 1977 eräiden muiden brittiläisten lentokonevalmistajien kanssa kansallisen British Aerospace -yhtiön (BAe), joka jatkoi Hawkin valmistusta. British Aerospace puolestaan yhdistyi vuonna 1999 Marconi Electronic Systemsin kanssa BAE Systems -yhtiöksi, joka edelleen valmistaa Hawkia. Joulukuun alkuun 2007 mennessä oli valmistettu yli 900 Hawk-konetta.
Suomen ilmavoimien Hawk Mk 51
Kesäkuun lopussa 2007 ilmoitettiin, että Suomi ostaa Sveitsistä 18 käytettyä Hawk-harjoitushävittäjää noin 41 miljoonalla eurolla. Kaupan myötä Suomella on riittävästi harjoitushävittäjiä aina 2020-luvun puoliväliin asti. Hävittäjät on tarkoitus toimittaa Lentosotakoululle vuosina 2009–2010.
Koneet ovat tyyppiä Hawk Mk 66, uudempaa kuin nykyiset Suomen ilmavoimien palveluskäytössä olevat Hawkit (Hawk Mk 51A). Hankituilla koneilla voidaan lentää vielä noin 90 000 lentotuntia, mikä vastaa Suomen ilmavoimien 15 vuoden tarvetta.
Samoja koneita tavoittelivat sekä Itävalta että yhdysvaltalainen ilmailualan yritys.
Sveitsi valitsi Suomen.
Ennen palvelukäyttöä Sveitsistä ostetut koneet kunnostetaan ja modernisoidaan niin sanotuilla lasiohjaamoilla. Ilmavoimat tilasi jo aiemmin Hawk Mk 51 ja Mk 51A -koneisiin tilattua muutostyötä vastaavan päivityksen Patria Aviation Oy:ltä 31. joulukuuta 2009.
Lisäksi pitkään varastoituina olleelle Mk 66 -kalustolle tehdään lentokelpoisuuden palauttamisen ja käyttöönoton edellyttämät tarkastus- ja huoltotoimenpiteet. Tilauksen arvo on yli 30 miljoonaa euroa. Modernisoidut koneet toimitetaan vuosina 2010–2013. Ensimmäinen Sveitsistä hankituista Hawk Mk 66 -koneesta valmistui lentokuntoon toukokuussa 2011 tunnuksella HW-374.
Mk 66:t säilyttävät ilmavoimien palveluksessa alkuperämaansa punavalkoisen maalauskaavion, ja niiden tyyppitunnus on muiden Hawk-mallien kanssa yhtenevästi HW. Vähän lennettyjen ja hyväkuntoisten sveitsiläiskoneiden hankinnan ansiosta Ilmavoimien Hawk-lentokaluston elinkaari on turvattu 2030-luvulle asti. Vuoden 2015 jälkeen Ilmavoimilla on käytössään modernisoituina 16 Mk 66-, seitsemän Mk 51 A- ja yksi Mk 51 -mallin konetta.
Vuosina 2011–2014 Suomen ilmavoimat poistaa käytöstään 41 modifioimatonta Hawk Mk 51 -konetta. Patria mahdollisesti kunnostaa käytöstä poistettavista koneista 16 kappaletta jatkomyyntiin, Puola on mainittu mahdollisena ostajamaana. Hawkeja voitaneen myydä ilmailuharrastajille, kuten Fouga Magister -koneita aiemmin, ja osa päätynee suomalaisiin ilmailumuseoihin. Loput Hawkit jatkavat Suomen ilmavoimien käytössä 2030-luvun alkuun asti.[9] Yksi käytöstä poistetuista koneista (HW-326) toimitettiin syyskuussa 2013 Eesti Lennundusmuuseumille Tarttoon, missä kone on yleisön nähtävänä.
Vuosina 1981–2013 Suomessa on tapahtunut 11 Hawk-onnettomuutta, jotka ovat aiheuttaneet viisi kuolemaa ja 12 tuhoutunutta konetta:
17. maaliskuuta 1981 törmäsi Satakunnan lennoston Hawk HW-302 maahan Pirkkalassa. Ohjaaja kuoli ja oppilas/matkustaja loukkaantui vakavasti. Onnettomuus tapahtui pienen nopeuden silmukan oikaisussa.
9. toukokuuta 1986 Lapin lennoston Hawk syöksyi maahan lentonäytöksen harjoituslennolla Kemijärvellä. Kone tuhoutui täysin ja ohjaaja sai surmansa. (G-LOC?)
16. joulukuuta 1988 Satakunnan lennoston Hawkin laskuteline petti laskussa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Miehistö pelastautui heittoistuimilla.
27. helmikuuta 1989 Lapin lennoston Hawk törmäsi laskussa kiitotien reunan lumivalliin Kittilässä. Miehistö pelastautui heittoistuimilla.
5. joulukuuta 1989 Karjalan lennoston Hawkin moottori sammui lentoonlähdössä Rissalassa. Ohjaaja pelastautui heittoistuimella.
7. huhtikuuta 1998 Karjalan lennoston Hawk törmäsi kahden koneen ilmataisteluharjoituksessa maahan Tuusniemellä. Ohjaaja kuoli. (liian matalalta aloitettu alakauttaveto)
1. heinäkuuta 1998 Koelentokeskuksen Hawkin moottori sammui Pälkäneellä. Syynä oli polttoainejärjestelmän asennusvirhe (suodatin väärin päin). Koneen ohjaaja ja koelentomekaanikko pelastautuivat heittoistuimilla.
25. maaliskuuta 2003 Lapin lennoston Hawk törmäsi harjoituslennolla puihin Sallassa. Koneen miehistönä olleet ohjaajat pelastautuivat heittoistuimilla.
1. syyskuuta 2004 Ilmasotakoulun (nyk. Lentosotakoulu) Hawk syöksyi maahan Siikaisissa, ohjaajan menetettyä asentotajunsa. Ohjaaja kuoli.
28. syyskuuta 2006 Lentosotakoulun Hawk syöksyi maahan Kruunupyyssä. Ohjaaja pelastautui heittoistuimella. Syyksi osoittautui noin sadan metrin korkeudessa lentänyt haapana parvi.
13. marraskuuta 2013 kaksi Hawk-konetta törmäsi toisiinsa Lestijärvellä. Toinen lentäjä pelastautui heittoistuimella. Toinen lentäjistä löydettiin menehtyneenä.
Spesifikaatio
BAE Systems Hawk T.Mk.1
Miehistö : 2
Pituus: 11,86 m
Korkeus: 3,99 m
Kärkiväli: 9,39 m
Siipipinta-ala: 16,69 m²
Moottori: Rolls-Royce/Turbomeca Adour Mk151-01 – 23.13 kN
Massa - tyhjä: 3 647 kg
Suurin lentoonlähtömassa: 5 700 kg
Suurin lentonopeus: 1 038 km/h 3 355 metrissä
Suurin Machin luku: 1.17 (saavutetaan syöksyssä)
Suurin nousunopeus: 2 835 m/min
Nousuaika: 9 000 m:iin: 6 min
Lakikorkeus: 14 600 m
Kantama: 2 428 km
Aseistus: 30 mm Aden tykki, Infrapunaohjukset, Rakettikasetit.
Pommit: Kuorma 680 kg – 3 084 kg
Full story BAe Hawk
Hawk oli tarkoitettu vientiin ja siitä toteutettiin useita eri vientiversiota (Suomi Mk 51, Kenia Mk 52, Indonesia Mk 53, Zimbabwe Mk 60, Dubai Mk 61, Venezuela Mk 62, Abu Dhabi Mk 63, Kuwait Mk 64, Saudi-Arabia Mk 65, Sveitsi Mk 66, Brunei Mk 100, 200). Yhdysvaltain laivasto hankki koneen tyyppinä T-45 Goshawk, suurimpana erona kyky toimia lentotukialukselta.
Hawker Siddeley muodosti vuonna 1977 eräiden muiden brittiläisten lentokonevalmistajien kanssa kansallisen British Aerospace -yhtiön (BAe), joka jatkoi Hawkin valmistusta. British Aerospace puolestaan yhdistyi vuonna 1999 Marconi Electronic Systemsin kanssa BAE Systems -yhtiöksi, joka edelleen valmistaa Hawkia. Joulukuun alkuun 2007 mennessä oli valmistettu yli 900 Hawk-konetta.
Kesäkuun lopussa 2007 ilmoitettiin, että Suomi ostaa Sveitsistä 18 käytettyä Hawk-harjoitushävittäjää noin 41 miljoonalla eurolla. Kaupan myötä Suomella on riittävästi harjoitushävittäjiä aina 2020-luvun puoliväliin asti. Hävittäjät on tarkoitus toimittaa Lentosotakoululle vuosina 2009–2010.
Koneet ovat tyyppiä Hawk Mk 66, uudempaa kuin nykyiset Suomen ilmavoimien palveluskäytössä olevat Hawkit (Hawk Mk 51A). Hankituilla koneilla voidaan lentää vielä noin 90 000 lentotuntia, mikä vastaa Suomen ilmavoimien 15 vuoden tarvetta.
Samoja koneita tavoittelivat sekä Itävalta että yhdysvaltalainen ilmailualan yritys.
Sveitsi valitsi Suomen.
Ennen palvelukäyttöä Sveitsistä ostetut koneet kunnostetaan ja modernisoidaan niin sanotuilla lasiohjaamoilla. Ilmavoimat tilasi jo aiemmin Hawk Mk 51 ja Mk 51A -koneisiin tilattua muutostyötä vastaavan päivityksen Patria Aviation Oy:ltä 31. joulukuuta 2009.
Mk 66:t säilyttävät ilmavoimien palveluksessa alkuperämaansa punavalkoisen maalauskaavion, ja niiden tyyppitunnus on muiden Hawk-mallien kanssa yhtenevästi HW. Vähän lennettyjen ja hyväkuntoisten sveitsiläiskoneiden hankinnan ansiosta Ilmavoimien Hawk-lentokaluston elinkaari on turvattu 2030-luvulle asti. Vuoden 2015 jälkeen Ilmavoimilla on käytössään modernisoituina 16 Mk 66-, seitsemän Mk 51 A- ja yksi Mk 51 -mallin konetta.
Vuosina 2011–2014 Suomen ilmavoimat poistaa käytöstään 41 modifioimatonta Hawk Mk 51 -konetta. Patria mahdollisesti kunnostaa käytöstä poistettavista koneista 16 kappaletta jatkomyyntiin, Puola on mainittu mahdollisena ostajamaana. Hawkeja voitaneen myydä ilmailuharrastajille, kuten Fouga Magister -koneita aiemmin, ja osa päätynee suomalaisiin ilmailumuseoihin. Loput Hawkit jatkavat Suomen ilmavoimien käytössä 2030-luvun alkuun asti.[9] Yksi käytöstä poistetuista koneista (HW-326) toimitettiin syyskuussa 2013 Eesti Lennundusmuuseumille Tarttoon, missä kone on yleisön nähtävänä.
Vuosina 1981–2013 Suomessa on tapahtunut 11 Hawk-onnettomuutta, jotka ovat aiheuttaneet viisi kuolemaa ja 12 tuhoutunutta konetta:
17. maaliskuuta 1981 törmäsi Satakunnan lennoston Hawk HW-302 maahan Pirkkalassa. Ohjaaja kuoli ja oppilas/matkustaja loukkaantui vakavasti. Onnettomuus tapahtui pienen nopeuden silmukan oikaisussa.
9. toukokuuta 1986 Lapin lennoston Hawk syöksyi maahan lentonäytöksen harjoituslennolla Kemijärvellä. Kone tuhoutui täysin ja ohjaaja sai surmansa. (G-LOC?)
16. joulukuuta 1988 Satakunnan lennoston Hawkin laskuteline petti laskussa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Miehistö pelastautui heittoistuimilla.
27. helmikuuta 1989 Lapin lennoston Hawk törmäsi laskussa kiitotien reunan lumivalliin Kittilässä. Miehistö pelastautui heittoistuimilla.
5. joulukuuta 1989 Karjalan lennoston Hawkin moottori sammui lentoonlähdössä Rissalassa. Ohjaaja pelastautui heittoistuimella.
7. huhtikuuta 1998 Karjalan lennoston Hawk törmäsi kahden koneen ilmataisteluharjoituksessa maahan Tuusniemellä. Ohjaaja kuoli. (liian matalalta aloitettu alakauttaveto)
1. heinäkuuta 1998 Koelentokeskuksen Hawkin moottori sammui Pälkäneellä. Syynä oli polttoainejärjestelmän asennusvirhe (suodatin väärin päin). Koneen ohjaaja ja koelentomekaanikko pelastautuivat heittoistuimilla.
25. maaliskuuta 2003 Lapin lennoston Hawk törmäsi harjoituslennolla puihin Sallassa. Koneen miehistönä olleet ohjaajat pelastautuivat heittoistuimilla.
1. syyskuuta 2004 Ilmasotakoulun (nyk. Lentosotakoulu) Hawk syöksyi maahan Siikaisissa, ohjaajan menetettyä asentotajunsa. Ohjaaja kuoli.
28. syyskuuta 2006 Lentosotakoulun Hawk syöksyi maahan Kruunupyyssä. Ohjaaja pelastautui heittoistuimella. Syyksi osoittautui noin sadan metrin korkeudessa lentänyt haapana parvi.
13. marraskuuta 2013 kaksi Hawk-konetta törmäsi toisiinsa Lestijärvellä. Toinen lentäjä pelastautui heittoistuimella. Toinen lentäjistä löydettiin menehtyneenä.
Spesifikaatio
BAE Systems Hawk T.Mk.1
Miehistö : 2
Pituus: 11,86 m
Korkeus: 3,99 m
Kärkiväli: 9,39 m
Siipipinta-ala: 16,69 m²
Moottori: Rolls-Royce/Turbomeca Adour Mk151-01 – 23.13 kN
Massa - tyhjä: 3 647 kg
Suurin lentoonlähtömassa: 5 700 kg
Suurin lentonopeus: 1 038 km/h 3 355 metrissä
Suurin Machin luku: 1.17 (saavutetaan syöksyssä)
Suurin nousunopeus: 2 835 m/min
Nousuaika: 9 000 m:iin: 6 min
Lakikorkeus: 14 600 m
Kantama: 2 428 km
Aseistus: 30 mm Aden tykki, Infrapunaohjukset, Rakettikasetit.
Pommit: Kuorma 680 kg – 3 084 kg
Full story BAe Hawk
tiistai 21. lokakuuta 2014
Saab J 35 Draken
Saab Draken tai Saab 35 on ruotsalaisvalmisteinen hävittäjälentokone, jota Saab valmisti vuodesta 1955 vuoteen 1974. Draken valmistettiin korvaamaan Saab J 29 Tunnan. Drakenin seuraajaksi tuli Saab JA 37 Viggen. Sana draken tarkoittaa joko leijaa tai lohikäärmettä. Kirjain "J" mallinimessä merkitsee Jakt, hävittäjää.
Draken oli 1990-luvulle saakka Suomen ilmavoimien päähävittäjätyyppi yhdessä MiG-21:n kanssa. Ensimmäinen Suomen ilmavoimien lennosto, joka sai Drakenit oli Hämeen lennosto. Koneet osoitettiin Hämeen lennoston Hävittäjälentolaivue 11:lle. Hämeen lennoston kalustona oli 1958 hankittuja Folland Gnateja ja myös kuusi 1966 hankittua MiG-21F-16 hävittäjää.
----
Saab J 35A Draken
Alkuperäinen malli (A=Adam). Ensimmäiset J35A:t toimitettiin Ruotsin ilmavoimien (Svenska Flygvapnet) F13 lennostolle Norrköpingiin 8.3.1960. Viimeiset A-mallin koneiden toimitukset tapahtuivat vuonna vuonna 1962. Koneita rakennettiin kaikkiaan 90 kpl (valm no:t 35001..35090). Tyyppi oli palveluskäytössä F16 -lennostossa aina vuoteen 1976.
Suomessa DK-200 (cn 35026). Saatiin lahjoituksena Rovaniemelle lentomekaanikko- koulutus koneeksi elokuussa 1976. Sai runkonumeroin DK-200, mutta ei koskaan lentänyt Suomessa.
-----
Saab J 35B Draken
(B=Bertil) Parannettu ja takarungoltaan pidennetty versio, jossa oli ranskalaisen tulenjohtotutkan sijasta ruotsalainen PS07-tutka ja S6:sta parannettu S7-tähtäin sekä lisenssivalmisteisia Sidewinder-ohjuksia. Ensimmäiset B-mallin koneet toimitettiin vuonna 1961 F16 -lennostolle Upsalaan sekä F18 -lennostolle Tullingeen ja F10 -lennostolle Ängelholmiin. Valmistusmäärä oli 73 konetta. Tyyppi poistui palveluskäytöstä vuonna 1976.
Suomen ilmavoimat vuokrasi 6 B-mallin konetta Ruotsin ilmavoimilta vuonna 1972 ja ne ostettiin vuonna 1976. Käytössä Suomessa harjoitushävittäjänä tyyppimerkinnällä J35BS Draken (S=Suomi) 1972-1995 ensin Tikkakoskella Hämeen lennostossa ja myöhemmin Lapin Lennostossa Rovaniemellä.
-----
Saab Sk 35C Draken (C=Cesar)
J 35A:sta muunneltu aseistamaton ja tutkaton kaksipaikkainen harjoituskone. Kaikkiaan 26 A-mallin monetta muutettiin kaksipaikkaiseksi C-mallin koneeksi. Koneet saivat uudet valm. no:t 35800..35826. Käytössä Suomessa 2-paikkaisena harjoitushävittäjänä tyyppimerkinnällä J35CS Draken 1978-2000 Lapin Lennostossa Rovaniemellä ja 1984-1997 Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa.
----
Saab S 35E Draken
(S = spaning eli tiedustelu, E=Erik) oli kuudella kiinteällä kameralla varustettu tiedustelukone. E-mallin 60:stä koneesta 31 oli uusia ja 29 muunnettiin käytetyistä 35D-koneista. Neljän lisäsäiliön ansiosta sillä oli hävittäjiä pitempi toimintasäde. Tyyppi palveli F11 ja F21 -lennostoissa vuosina 1964-1979.
Suomen ilmavoimille ostettiin aiemmin hankittujen Draken -koneiden täydennykseksi Ruotsista käytettyjä F1 -tyypin koneita 6 kpl vuosina 1976-1978 (DK-261..271, parittomat numerot) ja 18 kpl vuosina 1984-88 (DK-225..259, parittomat numerot). Koneet olivat palveluskäytössä 1976-2000 Lapin lennostossa Rovaniemellä (Hävittäjälentolaivue 11) ja 1985-1997 Satakunnan lennosto Pirkkala (Hävittäjälentolaivue 21).
F-mallin virallinen viimeinen lento Suomessa tapahtui Rovaniemellä 16.8.2000 (DK-241) DK-juhlassa, minkä jälkeen koneet poistettiin palveluksesta. Joitain siirtolentoja tehtiin vielä tämänkin jälkeen.
Osa koneista romutettiin, osa siirrettiin museoille ja koulutuskäyttöön.
-------------------------------------------
General characteristics
Crew: 1
Length: 15.35 m (50 ft 4 in)
Wingspan: 9.42 m (30 ft 10 in)
Height: 3.89 m (12 ft 9 in)
Wing area: 49.22 m² (529.82 ft²)
Empty weight: 7,865 kg (17,340 lb)
Loaded weight: 11,400 kg (25,132 lb)
Max. takeoff weight: 16,000 kg (35,273 lb)
Powerplant: 1 × Volvo Flygmotor RM 6C afterburning turbojet
Dry thrust: 56.5 kN (12,787 lbf)
Thrust with afterburner: 78.4 kN (17,637 lbf)
Performance
Maximum speed: Mach 2.2
Range: 3,250 km (2,020 mi) with external drop tanks
Service ceiling: 18,000 m (59,000 ft)
Rate of climb: 175 m/s (34,450 ft/min)
Wing loading: 231.6 kg/m² (47.4 lb/ft²)
Thrust/weight: 0.70
Takeoff roll: 800 m (2,623 ft)
Armament
Guns: 1x or 2x 30 mm M-55 ADEN cannon with 100 rounds per gun (in Saab 35F left cannon omitted to fit Avionics needed for Falcon missile integration, earlier variants and export variants retained twin guns.)
Hardpoints: for fuel tanks or ordnance with a capacity of 2,900 kg (6,393 lb) and provisions to carry combinations of:
Rockets: 2× 75 mm air-to-air rocket pods ventrally or 12× 135 mm rockets on six underwing pylons
Missiles: Rb 24, Rb 27 and Rb 28 air-to-air missiles
Bombs: 55, 220, 500, and 1,000 pound bombs
---------------------
The Saab 35 Draken (English: "Kite", ambiguous with "Dragon") was a Swedish fighter aircraft manufactured by Saab between 1955 and 1974. The Draken was built to replace the Saab J 29 Tunnan and, later, the fighter variant (J 32B) of the Saab 32 Lansen. The indigenous J 35 was an effective supersonic Cold War fighter that was also successfully exported to Austria, Denmark and Finland.
As the jet era started, Sweden foresaw the need for a jet fighter that could intercept bombers at high altitude and also successfully engage fighters. Although other interceptors such as the US Air Force's F-104 Starfighter were being conceived during the same period, Saab's "Draken" would have to undertake a combat role unique to Sweden. Other demanding requirements were the capability to operate from reinforced public roads used as part of wartime airbases, and for refuelling/rearming to be carried out in no more than ten minutes, by conscripts with minimal training. In September 1949, the Swedish Defence Material Administration issued a request for a fighter/interceptor aircraft, and work began at Saab the same year.
A line-up of J 35As.
Draken's design incorporated a distinctive "double-delta" configuration, with one delta wing within another larger delta. The inner wing has an 80° angle for high speed performance, while the outer 60° wing gives good performance at low speeds. Propulsion was provided by a single Svenska Flygmotor RM 6B/C turbojet (Rolls-Royce Avon 200/300). A ram turbine, under the nose, provided emergency power and the engine had a built-in emergency starter unit. The Draken could deploy a drag chute to reduce its landing distance.
The double-delta shape was so revolutionary that it warranted the only sub-scale test aircraft built in Sweden: the Saab 210, unofficially nicknamed "Lilldraken" (the little draken). The Saab 210 tested the concept of the double delta, first flying on 21 January 1952. The 210's successful testing results led to an order for three full-size Draken prototypes. The first prototype, not fitted with an afterburner, made its maiden flight on 25 October 1955. The second prototype, equipped with an afterburner, unintentionally broke the sound barrier on its first flight while climbing.
Although the J 35 Draken was not designed to be a dog-fighter, it proved to have a good quick turn capability, and it was a capable fighter plane. It entered service with the Swedish Air Force in 1960. A total of 651 Saab Drakens were manufactured.[4][page needed] Sweden's fleet of Drakens came in six different versions and two other models of the Draken were offered for export. The early models were intended purely for air defense. The last model built was the J 35F, the final version to remain in Swedish service. These aircraft were retired in the 1990s, and they were replaced by the Saab JAS 39 Gripen.
The J 35 Draken design underwent several upgrades. The last was the J 35J version, made in the late 1980s, although by then, the Draken had been almost replaced by the Saab 37 Viggen in the Swedish Air Force. The J 35J was a service-life extension program because the delivery of the new Saab JAS 39 Gripen was suffering delays. The extension program was intended to keep the Draken flying into the 2000s, but due to cutbacks and high maintenance costs, the Draken was eventually phased out of service. The Sedish Drakens were officially retired in December 1998, although the aircraft remained in limited numbers in both military and civilian roles.[Its export customers included Denmark and Finland. In 1985, the Austrian Air Force purchased 24 J 35D s reconditioned by Saab, re-designated the J 35Ö.
All Drakens are interceptors with limited air-to-ground capability, with the sole exception of the Danish Drakens, which are strike aircraft capable of carrying AGM-12 Bullpup missiles, electronic countermeasures, and increased internal and external fuel storage. The Danish Drakens are so far the heaviest of the series to have flown. Danish J 35 aircraft were retired in 1993.
Finland updated its 35XS fleet with new avionics, cockpit displays, navigational/attack systems, and electronic countermeasures during the 1990s, but these were finally retired in 2000 to be replaced by F/A-18 Hornets.
Austria was the last country to keep the Draken in military service. The Austrian Air Force bought refurbished J 35Ds. This was the last Austrian Air Force fighter plane with internal cannons for their lone air-to-air armament because of the restriction in the Austrian State Treaty of 1955. This forbade their carrying air-to-air missiles. This restriction was dropped in 1993 because of violations from the nearby Yugoslavian air combat services. American AIM-9 Sidewinder missiles were purchased. These Drakens were retired in 2005, when they were replaced by former Swiss Air Force F-5 Tiger IIs, while waiting for new Eurofighters.
In the United States, the National Test Pilot School (NTPS) owns six Drakens that were formerly in Danish service; of these, two TF-35XD s and one RF-35XD are operational, based at the Mojave Spaceport.
A small number of Drakens are still with civilian owners mainly in the United States, many former-operational aircraft have been preserved in the operating nations.
Draken oli 1990-luvulle saakka Suomen ilmavoimien päähävittäjätyyppi yhdessä MiG-21:n kanssa. Ensimmäinen Suomen ilmavoimien lennosto, joka sai Drakenit oli Hämeen lennosto. Koneet osoitettiin Hämeen lennoston Hävittäjälentolaivue 11:lle. Hämeen lennoston kalustona oli 1958 hankittuja Folland Gnateja ja myös kuusi 1966 hankittua MiG-21F-16 hävittäjää.
----
Saab J 35A Draken
Alkuperäinen malli (A=Adam). Ensimmäiset J35A:t toimitettiin Ruotsin ilmavoimien (Svenska Flygvapnet) F13 lennostolle Norrköpingiin 8.3.1960. Viimeiset A-mallin koneiden toimitukset tapahtuivat vuonna vuonna 1962. Koneita rakennettiin kaikkiaan 90 kpl (valm no:t 35001..35090). Tyyppi oli palveluskäytössä F16 -lennostossa aina vuoteen 1976.
Suomessa DK-200 (cn 35026). Saatiin lahjoituksena Rovaniemelle lentomekaanikko- koulutus koneeksi elokuussa 1976. Sai runkonumeroin DK-200, mutta ei koskaan lentänyt Suomessa.
-----
Saab J 35B Draken
(B=Bertil) Parannettu ja takarungoltaan pidennetty versio, jossa oli ranskalaisen tulenjohtotutkan sijasta ruotsalainen PS07-tutka ja S6:sta parannettu S7-tähtäin sekä lisenssivalmisteisia Sidewinder-ohjuksia. Ensimmäiset B-mallin koneet toimitettiin vuonna 1961 F16 -lennostolle Upsalaan sekä F18 -lennostolle Tullingeen ja F10 -lennostolle Ängelholmiin. Valmistusmäärä oli 73 konetta. Tyyppi poistui palveluskäytöstä vuonna 1976.
Suomen ilmavoimat vuokrasi 6 B-mallin konetta Ruotsin ilmavoimilta vuonna 1972 ja ne ostettiin vuonna 1976. Käytössä Suomessa harjoitushävittäjänä tyyppimerkinnällä J35BS Draken (S=Suomi) 1972-1995 ensin Tikkakoskella Hämeen lennostossa ja myöhemmin Lapin Lennostossa Rovaniemellä.
-----
Saab Sk 35C Draken (C=Cesar)
J 35A:sta muunneltu aseistamaton ja tutkaton kaksipaikkainen harjoituskone. Kaikkiaan 26 A-mallin monetta muutettiin kaksipaikkaiseksi C-mallin koneeksi. Koneet saivat uudet valm. no:t 35800..35826. Käytössä Suomessa 2-paikkaisena harjoitushävittäjänä tyyppimerkinnällä J35CS Draken 1978-2000 Lapin Lennostossa Rovaniemellä ja 1984-1997 Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa.
----
Saab S 35E Draken
(S = spaning eli tiedustelu, E=Erik) oli kuudella kiinteällä kameralla varustettu tiedustelukone. E-mallin 60:stä koneesta 31 oli uusia ja 29 muunnettiin käytetyistä 35D-koneista. Neljän lisäsäiliön ansiosta sillä oli hävittäjiä pitempi toimintasäde. Tyyppi palveli F11 ja F21 -lennostoissa vuosina 1964-1979.
Suomen ilmavoimille ostettiin aiemmin hankittujen Draken -koneiden täydennykseksi Ruotsista käytettyjä F1 -tyypin koneita 6 kpl vuosina 1976-1978 (DK-261..271, parittomat numerot) ja 18 kpl vuosina 1984-88 (DK-225..259, parittomat numerot). Koneet olivat palveluskäytössä 1976-2000 Lapin lennostossa Rovaniemellä (Hävittäjälentolaivue 11) ja 1985-1997 Satakunnan lennosto Pirkkala (Hävittäjälentolaivue 21).
F-mallin virallinen viimeinen lento Suomessa tapahtui Rovaniemellä 16.8.2000 (DK-241) DK-juhlassa, minkä jälkeen koneet poistettiin palveluksesta. Joitain siirtolentoja tehtiin vielä tämänkin jälkeen.
Osa koneista romutettiin, osa siirrettiin museoille ja koulutuskäyttöön.
-------------------------------------------
General characteristics
Crew: 1
Length: 15.35 m (50 ft 4 in)
Wingspan: 9.42 m (30 ft 10 in)
Height: 3.89 m (12 ft 9 in)
Wing area: 49.22 m² (529.82 ft²)
Empty weight: 7,865 kg (17,340 lb)
Loaded weight: 11,400 kg (25,132 lb)
Max. takeoff weight: 16,000 kg (35,273 lb)
Powerplant: 1 × Volvo Flygmotor RM 6C afterburning turbojet
Dry thrust: 56.5 kN (12,787 lbf)
Thrust with afterburner: 78.4 kN (17,637 lbf)
Performance
Maximum speed: Mach 2.2
Range: 3,250 km (2,020 mi) with external drop tanks
Service ceiling: 18,000 m (59,000 ft)
Rate of climb: 175 m/s (34,450 ft/min)
Wing loading: 231.6 kg/m² (47.4 lb/ft²)
Thrust/weight: 0.70
Takeoff roll: 800 m (2,623 ft)
Armament
Guns: 1x or 2x 30 mm M-55 ADEN cannon with 100 rounds per gun (in Saab 35F left cannon omitted to fit Avionics needed for Falcon missile integration, earlier variants and export variants retained twin guns.)
Hardpoints: for fuel tanks or ordnance with a capacity of 2,900 kg (6,393 lb) and provisions to carry combinations of:
Rockets: 2× 75 mm air-to-air rocket pods ventrally or 12× 135 mm rockets on six underwing pylons
Missiles: Rb 24, Rb 27 and Rb 28 air-to-air missiles
Bombs: 55, 220, 500, and 1,000 pound bombs
---------------------
The Saab 35 Draken (English: "Kite", ambiguous with "Dragon") was a Swedish fighter aircraft manufactured by Saab between 1955 and 1974. The Draken was built to replace the Saab J 29 Tunnan and, later, the fighter variant (J 32B) of the Saab 32 Lansen. The indigenous J 35 was an effective supersonic Cold War fighter that was also successfully exported to Austria, Denmark and Finland.
As the jet era started, Sweden foresaw the need for a jet fighter that could intercept bombers at high altitude and also successfully engage fighters. Although other interceptors such as the US Air Force's F-104 Starfighter were being conceived during the same period, Saab's "Draken" would have to undertake a combat role unique to Sweden. Other demanding requirements were the capability to operate from reinforced public roads used as part of wartime airbases, and for refuelling/rearming to be carried out in no more than ten minutes, by conscripts with minimal training. In September 1949, the Swedish Defence Material Administration issued a request for a fighter/interceptor aircraft, and work began at Saab the same year.
A line-up of J 35As.
Draken's design incorporated a distinctive "double-delta" configuration, with one delta wing within another larger delta. The inner wing has an 80° angle for high speed performance, while the outer 60° wing gives good performance at low speeds. Propulsion was provided by a single Svenska Flygmotor RM 6B/C turbojet (Rolls-Royce Avon 200/300). A ram turbine, under the nose, provided emergency power and the engine had a built-in emergency starter unit. The Draken could deploy a drag chute to reduce its landing distance.
The double-delta shape was so revolutionary that it warranted the only sub-scale test aircraft built in Sweden: the Saab 210, unofficially nicknamed "Lilldraken" (the little draken). The Saab 210 tested the concept of the double delta, first flying on 21 January 1952. The 210's successful testing results led to an order for three full-size Draken prototypes. The first prototype, not fitted with an afterburner, made its maiden flight on 25 October 1955. The second prototype, equipped with an afterburner, unintentionally broke the sound barrier on its first flight while climbing.
Although the J 35 Draken was not designed to be a dog-fighter, it proved to have a good quick turn capability, and it was a capable fighter plane. It entered service with the Swedish Air Force in 1960. A total of 651 Saab Drakens were manufactured.[4][page needed] Sweden's fleet of Drakens came in six different versions and two other models of the Draken were offered for export. The early models were intended purely for air defense. The last model built was the J 35F, the final version to remain in Swedish service. These aircraft were retired in the 1990s, and they were replaced by the Saab JAS 39 Gripen.
The J 35 Draken design underwent several upgrades. The last was the J 35J version, made in the late 1980s, although by then, the Draken had been almost replaced by the Saab 37 Viggen in the Swedish Air Force. The J 35J was a service-life extension program because the delivery of the new Saab JAS 39 Gripen was suffering delays. The extension program was intended to keep the Draken flying into the 2000s, but due to cutbacks and high maintenance costs, the Draken was eventually phased out of service. The Sedish Drakens were officially retired in December 1998, although the aircraft remained in limited numbers in both military and civilian roles.[Its export customers included Denmark and Finland. In 1985, the Austrian Air Force purchased 24 J 35D s reconditioned by Saab, re-designated the J 35Ö.
All Drakens are interceptors with limited air-to-ground capability, with the sole exception of the Danish Drakens, which are strike aircraft capable of carrying AGM-12 Bullpup missiles, electronic countermeasures, and increased internal and external fuel storage. The Danish Drakens are so far the heaviest of the series to have flown. Danish J 35 aircraft were retired in 1993.
Finland updated its 35XS fleet with new avionics, cockpit displays, navigational/attack systems, and electronic countermeasures during the 1990s, but these were finally retired in 2000 to be replaced by F/A-18 Hornets.
Austria was the last country to keep the Draken in military service. The Austrian Air Force bought refurbished J 35Ds. This was the last Austrian Air Force fighter plane with internal cannons for their lone air-to-air armament because of the restriction in the Austrian State Treaty of 1955. This forbade their carrying air-to-air missiles. This restriction was dropped in 1993 because of violations from the nearby Yugoslavian air combat services. American AIM-9 Sidewinder missiles were purchased. These Drakens were retired in 2005, when they were replaced by former Swiss Air Force F-5 Tiger IIs, while waiting for new Eurofighters.
In the United States, the National Test Pilot School (NTPS) owns six Drakens that were formerly in Danish service; of these, two TF-35XD s and one RF-35XD are operational, based at the Mojave Spaceport.
A small number of Drakens are still with civilian owners mainly in the United States, many former-operational aircraft have been preserved in the operating nations.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
MiG 21 / MiG 21 Bis
Suunniteltaessa modernin hävittäjäkaluston hankkimista Suomeen oli Dassault Mirage III vahva ehdokas, vaikka tuohon aikaan poliittiset syyt olisi vaikeuttanut niiden hankintaa tai kenties jopa estäneet sen.
(Dassault Mirage III / English Dassault Mirage III)
Neuvostoliiton tarjous ja halu myydä Suomelle MiG-21-koneita oli hyvin yllättävä sillä tyyppi oli uusi neuvostoliiton ilmavoimissa, eikä satelliittivaltiot vielä saaneet Mig 21 koneita käyttöön.
Osaltaan tarjoukseen saattoi vaikuttaa Suomen kielteinen päätös MiG-19 hävittäjästä, mutta myös YYA-sopimuksen uskottava toteuttaminen vaati jo MiG-21-tyypin tasoista kalustoa ohjusaseistuksineen.
Neuvostoliitolle oli keskeistä se, että puolueettoman Suomen ilmapuolustus oli kykenevä niin tarvittaessa estämään brittiläisten ja yhdysvaltalaisten pommituslentokonein Leningradin aluetta ja kaupunki vastaan mahdollisesti suunnattavat ilmaiskut. Suomelle hävittäjien hankinta sopi siksi, että ilmatorjuntaohjusten hankinnoissa osittain samaan tarkoitukseen oli epäonnistuttu, koska Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat olivat hanketta vastustaneet.
Kone oli lento-ominaisuuksiltaan hyvä. Neuvostoliitto oli järjestänyt tyyppiin asianmukaisen kurssin, mutta Kuuban kriisi häiritsi sitä pahoin. Opettajat määrättiin hälytysvalmiuteen ja päivystykseen koulutukseen varatuilla koneilla, mikä rajoitti lentotuntimääriä. Lauri Pekuri katsoi silti, että lennetyt tuntimäärät olivat riittäviä koulutuksen jatkamiseksi Suomessa ilman tarpeetonta riskiä. Tyypistä ei vielä ollut käytettävissä kaksipaikkaista UTI-versiota.
Pekurille tarjoutui myöhemmin tilaisuus lentää English Electric Lightning -koneella. Hän piti konetta suoritusarvoiltaan ja liikehtimiseltään selvästi huonompana kuin MiG-21-konetta mutta asetekniikaltaan tehokkaampana.
Suomen ilmavoimat hankki ensimmäiset 20 MiG-21 F-13 -konettaan 1963 ja ne olivat käytössä vuoteen 1986. Kymmenen ensimmäisen koneen tunnukset olivat MG-1..10. Pian saapumisen jälkeen koneiden tunnuksissa siirryttiin hajanumerointiin MG-31..35, MG-46..50, MG-61..65 ja 76..80.
Tuhoutuneen ja vaurioituneen koneen tilalle saatiin takuun puitteissa vielä kaksi lisäkonetta vuosina 1964–65 (MG-91 ja -92). Tyypin pääkäyttäjä oli Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31 (HävLLv 31). Koneet palvelivat HävLLv 31:n 1. lentueessa (1963–1980), Koelentolaivueessa (1962–1985), silloisen Hämeen Lennoston HävLLv 11:stä (1966–1972) ja Tiedustelulentolaivueessa (1973–1986).
Tiedustelukoneiksi muunnettiin Suomessa yhdeksän konetta 1970-luvun alusta lähtien (MG-32, -35, -47, -49, -50, -61, -63, -65 ja -92). Tyypin viimeinen lento tapahtui MG-33 -koneella Tikkakoskella 17. tammikuuta 1986. Tyypin viimeisen lennon suoritti kapteeni Hannu Vartiainen.
Tiedustelulentolaivue operoi vuosina 1973–1986 tyypin valokuvatiedustelumuunnosta ja vuosina 1980–86 myös sen hävittäjäversiota. MIG-21F oli ilmavoimien ensimmäinen kaksinkertaiseen äänennopeuteen pystynyt lentokonetyyppi.
Ensimmäinen Suomen ilmavoimien yli kaksinkertaisen äänen nopeuden saavuttanut kone oli MG-32. Koneita tuhoutui lento-onnettomuuksissa 5 kappaletta (MG-62, -63, -64, -79, -80). Käytöstä poiston jälkeen suurin osa MiG-21F-13 -koneista muutettiin "MiG-21BIS-valekoneiksi" eli harhautusvalemaaleiksi.
Tältä kohtalolta säästyivät lopulta ainoastaan MG-61, MG-78 ja MG-92, jotka varattiin muistomerkiksi ja museotarkoituksiin.
Valekoneet romutettiin 1990-luvun lopulla. Vain valekoneet MG-32, -35 ja -77 säästyivät romutukselta museo- ja koulutuskäyttöön.
Ilmavoimilla oli käytössään myös kuusi kaksipaikkaista koulukoneversiota, joista kaksi oli tyyppiä MiG-21U- ja neljä MiG-21UM-tyyppiä. MiG-21U-koneet (MK-103 ja -104) olivat käytössä vuosina 1965–81 HävLLv 31:ssä. MiG-21UM-koneet MK-105 ja -106 saapuivat Suomeen vuonna 1974.
MiG-21Um-koneet MK-126 ja MK-143 toimitettiin Suomeen MiG-21BIS-hankinnan yhteydessä 1980-luvun alussa. Myös MiG-21UM-koneet palvelivat Hävittäjälentolaivue 31:ssä.
Vuosina 1978–1986 hankittiin vanhentuneiden MIG-21F-13-koneiden seuraajiksi yhteensä 26 MiG-21BIS-konetta.
F-version ollessa ns. päivähävittäjä oli bis-versio ns. jokasäänhävittäjä.
Koneista 2 saapui vuonna 1978 (MB-111, MB-114 → MG-111, MG-114) ja 18 vuonna 1980 (MG-115..118, 120, 122, 124, 125, 127, 129, 130..133, 135, 138..140). Tiedustelulentolaivueen MiG-21F-kaluston korvaajaksi tilattiin vuonna 1984 koneita 6 kappaletta lisää.
3 konetta toimitettiin vuonna 1985 (MG-119, -128, ja -136) ja 3 vuonna 1986 (MG-121, -123 ja 134). Koneet palvelivat Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31:ssä Rissalassa (1. ja 2. lentueissa) ja Koelentueessa Kuoreveden Hallissa.
Koneisiin asennettiin Suomessa länsimainen mittaritaulu ja avioniikka.
Kuusi konetta modifioitiin Suomessa valokuvaustiedusteluversioksi vuodesta 1986 alkaen ja nämä koneet siirrettiin Tiedustelulentolaivueelle (TiedLLv) Tikkakoskelle. TiedLLv operoi tyypin valokuvaustiedusteluversiota vuosina 1988–1993, koneet MG-114, MG-124, MG-125, MG-127, MG-129 ja MG-133.
MiG-21BIS-koneita tuhoutui erilaisissa lento-onnettomuuksissa kuusi kappaletta (MG-115, 117, 120, 122, 128, 139). MiG-21 oli ja on yhä edelleenkin Suomen ilmavoimien ainoa konetyyppi, joka pystyi ylittämään kaksinkertaisen äänennopeuden. MiG-21BIS-versiota kehiteltiin ja paranneltiin Suomessa monilta osin.
Koneen ohjaamovarustusta länsimaalaistettiin ja konetyypistä kehitettiin valokuvaus- tiedusteluversio. Viimeiset MiG-21BIS- ja MiG-21UM-koneet lensivät Rissalassa 7. maaliskuuta 1998 Karjalan Lennoston siirtyessä McDonnell Douglas F-18C/D Hornet -koneiden käyttäjäksi. Tyypin viimeisen lennon suoritti viimeisen MiG-lentueen päällikkö kapteeni Yrjö "Ylli" Rantamäki MG-138:lla, joka on näytteillä nykyisin Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.
Israelilainen Elbit on tarjonnut vielä käytössä oleviin koneisiin modernisointipakettia, johon kuuluvat nykyaikainen ohjaamo, moderni tutka sekä valmius käyttää nykyaikaisia torjuntaohjuksia.
Modernisoituja MiG 21 - koneita on Unkarin ilmavoimilla, jossa niiden nimenä on Lancer.
---------------------------
Specifications (MiG-21-93)
General characteristics
Crew: 1
Length: 14.5 (with pitot) m (47 ft 6.86 in)
Wingspan: 7.154 m (23 ft 5.66 in)
Height: 4.125 m (13 ft 6.41 in)
Wing area: 23.0 m2 (247.3 ft2)
Gross weight: 8,825 kg (19,425 lb)
Powerplant: 1 × Tumansky R25-300, 40.21 kN (9,040 lbf) thrust dry, 69.62 kN (15,650 lbf) with afterburner each
Performance
Maximum speed: 2,175 km/h (1351.48 mph)
Maximum speed: Mach 2.0
Range: (internal fuel) 1,210 km (751 miles)
Service ceiling: 17,800 m (58,400 ft)
Rate of climb: 225 m/s (44,280 ft/min)
Armament: 1x internal 23 mm GSh-23 cannon,
plus 2x R-27R1 or R-27T or 4x Vympel R-77
or 4x R-60M or R-73E AAM or
2x 500 kg (1,102 lbs) bombs
-----------------------
Full story: MiG-21
The Mikoyan-Gurevich MiG-21 (Russian: Микоян и Гуревич МиГ-21; NATO reporting name: Fishbed) is a supersonic jet fighter aircraft, designed by the Mikoyan-Gurevich Design Bureau in the Soviet Union. It was popularly nicknamed "Balalaika", from the aircraft's planform-view resemblance to the Russian stringed musical instrument or ołówek (English: pencil) by Polish pilots due to the shape of its fuselage.
Early versions are considered second-generation jet fighters, while later versions are considered to be third-generation jet fighters. Approximately 60 countries over four continents have flown the MiG-21, and it still serves many nations a half-century after its maiden flight. The fighter made aviation records. At least by name, it is the most-produced supersonic jet aircraft in aviation history and the most-produced combat aircraft since the Korean War, and it had the longest production run of a combat aircraft (1959 to 1985 over all variants).
The MiG-21 has a delta wing. The sweep angle on the leading edge is 57° with a TsAGI S-12 airfoil. The angle of incidence is 0° while the dihedral angle is −2°. On the trailing edge there are ailerons with an area of 1.18 m², and flaps with an area of 1.87 m². In front of the ailerons there are small wing fences.
The fuselage is semi-monocoque with an elliptical profile and a maximum width of 1.24 m (4 ft 1 in). The air flow to the engine is regulated by an inlet cone in the air intake. On early model MiG-21s, the cone has three positions. For speeds up to Mach 1.5 the cone is fully retracted to the maximum aft position. For speeds between Mach 1.5 and Mach 1.9 the cone moves to the middle position. For speeds higher than Mach 1.9 the cone moves to the maximum forward position.
On the later model MiG-21PF, the intake cone moves to a position based on the actual speed. The cone position for a given speed is calculated by the UVD-2M system using air pressures from in front and behind the compressor of the engine. On both sides of the nose there are gills to supply the engine with more air while on the ground and during takeoff. In the first variant of the MiG-21, the pitot tube is attached to the bottom of the nose. After the MiG-21P variant, this tube is attached to the top of the air intake.
The cabin is pressurized and air conditioned. On variants prior to the MiG-21PFM, the cabin canopy is hinged at the front. When ejecting, the SK-1 ejection seat connects with the canopy to make a capsule that encloses the pilot. The capsule protects the pilot from the high-speed airflow encountered during high-speed ejections. After ejection, the capsule opens to allow the pilot to parachute to the ground. However, ejecting at low altitudes can cause the canopy to take too long to separate. Some pilots have been killed after ejecting at low altitudes. Starting from the MiG-21PFM, the canopy is hinged on the right side of the cockpit.
On the under side of the aircraft there are three air brakes, two at the front and one at the back. The front air brakes have an area of 0.76 m², and a deflection angle of 35°. The back air brake has an area of 0.46 m² and a deflection angle of 40°. The back air brake is blocked if the airplane carries an external fuel tank. Behind the air brakes are the bays for the main landing gear. Also on the under side of the airplane, just behind the trailing edge of the wing are attachment points for two JATO rockets. The front section of the fuselage ends at former #28. The back section of the fuselage starts at former #28a and is removable for engine maintenance.
The empennage of the MiG-21 consists of a vertical stabilizer, a stabilator and a small fin on the bottom of the tail to improve yaw control. The vertical stabilizer has a sweep angle of 60° and an area of 5.32 m² (on earlier version 3.8 m²) and a rudder. The stabilator has a sweep angle of 57°, an area of 3.94 m² and a span of 2.6 m.
The MiG-21 uses a tricycle type undercarriage. On most variants the main landing gear uses tires that are 800 mm in diameter and 200 mm in width. Only the MiG-21F variants use tires with the size 660x200 mm. The wheels of the main landing gear retract into the fuselage after rotating 87° and the shock absorbers retract into the wing. The nose gear retracts forward into the fuselage under the radar.
(Dassault Mirage III / English Dassault Mirage III)
Neuvostoliiton tarjous ja halu myydä Suomelle MiG-21-koneita oli hyvin yllättävä sillä tyyppi oli uusi neuvostoliiton ilmavoimissa, eikä satelliittivaltiot vielä saaneet Mig 21 koneita käyttöön.
Osaltaan tarjoukseen saattoi vaikuttaa Suomen kielteinen päätös MiG-19 hävittäjästä, mutta myös YYA-sopimuksen uskottava toteuttaminen vaati jo MiG-21-tyypin tasoista kalustoa ohjusaseistuksineen.
Neuvostoliitolle oli keskeistä se, että puolueettoman Suomen ilmapuolustus oli kykenevä niin tarvittaessa estämään brittiläisten ja yhdysvaltalaisten pommituslentokonein Leningradin aluetta ja kaupunki vastaan mahdollisesti suunnattavat ilmaiskut. Suomelle hävittäjien hankinta sopi siksi, että ilmatorjuntaohjusten hankinnoissa osittain samaan tarkoitukseen oli epäonnistuttu, koska Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat olivat hanketta vastustaneet.
Kone oli lento-ominaisuuksiltaan hyvä. Neuvostoliitto oli järjestänyt tyyppiin asianmukaisen kurssin, mutta Kuuban kriisi häiritsi sitä pahoin. Opettajat määrättiin hälytysvalmiuteen ja päivystykseen koulutukseen varatuilla koneilla, mikä rajoitti lentotuntimääriä. Lauri Pekuri katsoi silti, että lennetyt tuntimäärät olivat riittäviä koulutuksen jatkamiseksi Suomessa ilman tarpeetonta riskiä. Tyypistä ei vielä ollut käytettävissä kaksipaikkaista UTI-versiota.
Pekurille tarjoutui myöhemmin tilaisuus lentää English Electric Lightning -koneella. Hän piti konetta suoritusarvoiltaan ja liikehtimiseltään selvästi huonompana kuin MiG-21-konetta mutta asetekniikaltaan tehokkaampana.
Suomen ilmavoimat hankki ensimmäiset 20 MiG-21 F-13 -konettaan 1963 ja ne olivat käytössä vuoteen 1986. Kymmenen ensimmäisen koneen tunnukset olivat MG-1..10. Pian saapumisen jälkeen koneiden tunnuksissa siirryttiin hajanumerointiin MG-31..35, MG-46..50, MG-61..65 ja 76..80.
Tuhoutuneen ja vaurioituneen koneen tilalle saatiin takuun puitteissa vielä kaksi lisäkonetta vuosina 1964–65 (MG-91 ja -92). Tyypin pääkäyttäjä oli Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31 (HävLLv 31). Koneet palvelivat HävLLv 31:n 1. lentueessa (1963–1980), Koelentolaivueessa (1962–1985), silloisen Hämeen Lennoston HävLLv 11:stä (1966–1972) ja Tiedustelulentolaivueessa (1973–1986).
Tiedustelukoneiksi muunnettiin Suomessa yhdeksän konetta 1970-luvun alusta lähtien (MG-32, -35, -47, -49, -50, -61, -63, -65 ja -92). Tyypin viimeinen lento tapahtui MG-33 -koneella Tikkakoskella 17. tammikuuta 1986. Tyypin viimeisen lennon suoritti kapteeni Hannu Vartiainen.
Tiedustelulentolaivue operoi vuosina 1973–1986 tyypin valokuvatiedustelumuunnosta ja vuosina 1980–86 myös sen hävittäjäversiota. MIG-21F oli ilmavoimien ensimmäinen kaksinkertaiseen äänennopeuteen pystynyt lentokonetyyppi.
Ensimmäinen Suomen ilmavoimien yli kaksinkertaisen äänen nopeuden saavuttanut kone oli MG-32. Koneita tuhoutui lento-onnettomuuksissa 5 kappaletta (MG-62, -63, -64, -79, -80). Käytöstä poiston jälkeen suurin osa MiG-21F-13 -koneista muutettiin "MiG-21BIS-valekoneiksi" eli harhautusvalemaaleiksi.
Tältä kohtalolta säästyivät lopulta ainoastaan MG-61, MG-78 ja MG-92, jotka varattiin muistomerkiksi ja museotarkoituksiin.
Valekoneet romutettiin 1990-luvun lopulla. Vain valekoneet MG-32, -35 ja -77 säästyivät romutukselta museo- ja koulutuskäyttöön.
Ilmavoimilla oli käytössään myös kuusi kaksipaikkaista koulukoneversiota, joista kaksi oli tyyppiä MiG-21U- ja neljä MiG-21UM-tyyppiä. MiG-21U-koneet (MK-103 ja -104) olivat käytössä vuosina 1965–81 HävLLv 31:ssä. MiG-21UM-koneet MK-105 ja -106 saapuivat Suomeen vuonna 1974.
MiG-21Um-koneet MK-126 ja MK-143 toimitettiin Suomeen MiG-21BIS-hankinnan yhteydessä 1980-luvun alussa. Myös MiG-21UM-koneet palvelivat Hävittäjälentolaivue 31:ssä.
Vuosina 1978–1986 hankittiin vanhentuneiden MIG-21F-13-koneiden seuraajiksi yhteensä 26 MiG-21BIS-konetta.
F-version ollessa ns. päivähävittäjä oli bis-versio ns. jokasäänhävittäjä.
Koneista 2 saapui vuonna 1978 (MB-111, MB-114 → MG-111, MG-114) ja 18 vuonna 1980 (MG-115..118, 120, 122, 124, 125, 127, 129, 130..133, 135, 138..140). Tiedustelulentolaivueen MiG-21F-kaluston korvaajaksi tilattiin vuonna 1984 koneita 6 kappaletta lisää.
3 konetta toimitettiin vuonna 1985 (MG-119, -128, ja -136) ja 3 vuonna 1986 (MG-121, -123 ja 134). Koneet palvelivat Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31:ssä Rissalassa (1. ja 2. lentueissa) ja Koelentueessa Kuoreveden Hallissa.
Koneisiin asennettiin Suomessa länsimainen mittaritaulu ja avioniikka.
Kuusi konetta modifioitiin Suomessa valokuvaustiedusteluversioksi vuodesta 1986 alkaen ja nämä koneet siirrettiin Tiedustelulentolaivueelle (TiedLLv) Tikkakoskelle. TiedLLv operoi tyypin valokuvaustiedusteluversiota vuosina 1988–1993, koneet MG-114, MG-124, MG-125, MG-127, MG-129 ja MG-133.
MiG-21BIS-koneita tuhoutui erilaisissa lento-onnettomuuksissa kuusi kappaletta (MG-115, 117, 120, 122, 128, 139). MiG-21 oli ja on yhä edelleenkin Suomen ilmavoimien ainoa konetyyppi, joka pystyi ylittämään kaksinkertaisen äänennopeuden. MiG-21BIS-versiota kehiteltiin ja paranneltiin Suomessa monilta osin.
Koneen ohjaamovarustusta länsimaalaistettiin ja konetyypistä kehitettiin valokuvaus- tiedusteluversio. Viimeiset MiG-21BIS- ja MiG-21UM-koneet lensivät Rissalassa 7. maaliskuuta 1998 Karjalan Lennoston siirtyessä McDonnell Douglas F-18C/D Hornet -koneiden käyttäjäksi. Tyypin viimeisen lennon suoritti viimeisen MiG-lentueen päällikkö kapteeni Yrjö "Ylli" Rantamäki MG-138:lla, joka on näytteillä nykyisin Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.
Israelilainen Elbit on tarjonnut vielä käytössä oleviin koneisiin modernisointipakettia, johon kuuluvat nykyaikainen ohjaamo, moderni tutka sekä valmius käyttää nykyaikaisia torjuntaohjuksia.
Modernisoituja MiG 21 - koneita on Unkarin ilmavoimilla, jossa niiden nimenä on Lancer.
---------------------------
Specifications (MiG-21-93)
General characteristics
Crew: 1
Length: 14.5 (with pitot) m (47 ft 6.86 in)
Wingspan: 7.154 m (23 ft 5.66 in)
Height: 4.125 m (13 ft 6.41 in)
Wing area: 23.0 m2 (247.3 ft2)
Gross weight: 8,825 kg (19,425 lb)
Powerplant: 1 × Tumansky R25-300, 40.21 kN (9,040 lbf) thrust dry, 69.62 kN (15,650 lbf) with afterburner each
Performance
Maximum speed: 2,175 km/h (1351.48 mph)
Maximum speed: Mach 2.0
Range: (internal fuel) 1,210 km (751 miles)
Service ceiling: 17,800 m (58,400 ft)
Rate of climb: 225 m/s (44,280 ft/min)
Armament: 1x internal 23 mm GSh-23 cannon,
plus 2x R-27R1 or R-27T or 4x Vympel R-77
or 4x R-60M or R-73E AAM or
2x 500 kg (1,102 lbs) bombs
-----------------------
Full story: MiG-21
The Mikoyan-Gurevich MiG-21 (Russian: Микоян и Гуревич МиГ-21; NATO reporting name: Fishbed) is a supersonic jet fighter aircraft, designed by the Mikoyan-Gurevich Design Bureau in the Soviet Union. It was popularly nicknamed "Balalaika", from the aircraft's planform-view resemblance to the Russian stringed musical instrument or ołówek (English: pencil) by Polish pilots due to the shape of its fuselage.
Early versions are considered second-generation jet fighters, while later versions are considered to be third-generation jet fighters. Approximately 60 countries over four continents have flown the MiG-21, and it still serves many nations a half-century after its maiden flight. The fighter made aviation records. At least by name, it is the most-produced supersonic jet aircraft in aviation history and the most-produced combat aircraft since the Korean War, and it had the longest production run of a combat aircraft (1959 to 1985 over all variants).
The MiG-21 has a delta wing. The sweep angle on the leading edge is 57° with a TsAGI S-12 airfoil. The angle of incidence is 0° while the dihedral angle is −2°. On the trailing edge there are ailerons with an area of 1.18 m², and flaps with an area of 1.87 m². In front of the ailerons there are small wing fences.
The fuselage is semi-monocoque with an elliptical profile and a maximum width of 1.24 m (4 ft 1 in). The air flow to the engine is regulated by an inlet cone in the air intake. On early model MiG-21s, the cone has three positions. For speeds up to Mach 1.5 the cone is fully retracted to the maximum aft position. For speeds between Mach 1.5 and Mach 1.9 the cone moves to the middle position. For speeds higher than Mach 1.9 the cone moves to the maximum forward position.
On the later model MiG-21PF, the intake cone moves to a position based on the actual speed. The cone position for a given speed is calculated by the UVD-2M system using air pressures from in front and behind the compressor of the engine. On both sides of the nose there are gills to supply the engine with more air while on the ground and during takeoff. In the first variant of the MiG-21, the pitot tube is attached to the bottom of the nose. After the MiG-21P variant, this tube is attached to the top of the air intake.
The cabin is pressurized and air conditioned. On variants prior to the MiG-21PFM, the cabin canopy is hinged at the front. When ejecting, the SK-1 ejection seat connects with the canopy to make a capsule that encloses the pilot. The capsule protects the pilot from the high-speed airflow encountered during high-speed ejections. After ejection, the capsule opens to allow the pilot to parachute to the ground. However, ejecting at low altitudes can cause the canopy to take too long to separate. Some pilots have been killed after ejecting at low altitudes. Starting from the MiG-21PFM, the canopy is hinged on the right side of the cockpit.
On the under side of the aircraft there are three air brakes, two at the front and one at the back. The front air brakes have an area of 0.76 m², and a deflection angle of 35°. The back air brake has an area of 0.46 m² and a deflection angle of 40°. The back air brake is blocked if the airplane carries an external fuel tank. Behind the air brakes are the bays for the main landing gear. Also on the under side of the airplane, just behind the trailing edge of the wing are attachment points for two JATO rockets. The front section of the fuselage ends at former #28. The back section of the fuselage starts at former #28a and is removable for engine maintenance.
The empennage of the MiG-21 consists of a vertical stabilizer, a stabilator and a small fin on the bottom of the tail to improve yaw control. The vertical stabilizer has a sweep angle of 60° and an area of 5.32 m² (on earlier version 3.8 m²) and a rudder. The stabilator has a sweep angle of 57°, an area of 3.94 m² and a span of 2.6 m.
This list does not include operators of Chinese copies / licensed manufactured versions known as the Chengdu J-7/F-7. Information is based on Mig-21 (2008).
Bulgaria
Cambodia
Croatia: Upgraded in 2013 and will fly until 2018at the latest, Croatia has started to negotiate purchase of 18 JAS 39 E/F.
Cuba
Egypt
Guinea
India: MiG-21 BISON, FL version withdrawn December 2013, MIG-21 PF (MIG-21 FL or Type 77) withdrawn in January 2014; remaining MIG-21M (Type 96) to be retired by 2015. Upgraded MIG-21bis to be retired by 2025.
Libya
Mali
Mozambique: 6 MIG 21 + 2 Trainers reported as refurbished and delivered from Romania, July 2014 from Aerostar.
North Korea about 150 Mig-21PFM, Mig-21bis and Mig-21U.
Romania will be replaced by F-16s in 2017
Serbia to be retired in 2018
Syria
Uganda
Vietnam
Yemen
Zambia
Former operators
Afghanistan
Algeria
Angola
Azerbaijan
Bangladesh
Belarus
Burkina Faso
Chad
China: (Replaced by similar-looking Chengdu J-7. Other than Mig-21F13 supplied by Soviet Union, China also traded a small amount of Mig-21MFs with J-7 export variations, then developed J-7C/D based on Mig-21MFs. The deal was between China and a certain Middle Eastern country. In May 2013, Official publication from Chengdu Aircraft Corp reported J-7 production has been ceased after decades of manufacturing variations of this Chinese made Mig-21.)
Congo, Republic of the
Congo, Democratic Republic of the
Czechoslovakia: (Passed on to the Czech Republic and Slovakia.)
Czech Republic
East Germany: (Passed on to Germany after reunification.)
Ethiopia
Eritrea
Finland
Germany
Georgia
Guinea-Bissau
Hungary: 261 MiG-21 bis
Indonesia
Iran (Ex-Iraqi MiG-21 received after Iran-Iraq War)
Iraq: (In Saddam Hussein's Era)
Kyrgyzstan
Laos
Libyan Arab Jamahiriya: (Passed on to successor government.)
Mongolia
Madagascar
Namibia
Nigeria
Poland
Russia
Slovakia In 1993, after the dissolution of Czechoslovakia, Slovak Air Force obtained 13 MiG-21MAs, 36 MiG-21MFs, eight MiG-21Rs, two MiG-21USs and 11 MiG-21UMs. They were withdrawn in 2003. Some of them are in museums across the country, some are stored and will be used if needed.
Somalia
Soviet Union: (Passed on to several successor states.)
Sudan
Tanzania
Turkmenistan
United States - Retired from United States Air Force after evaluation flights and aggressor squadron duty.
Ukraine
Yugoslavia (Passed on to successor states.)
Zaire (Four were sold to the Zairean government by FR Yugoslavia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)