torstai 26. maaliskuuta 2015

Airacobra P-39

Bell P-39 Airacobra on Bell Aircraft Corporationin valmistama yksipaikkainen ja -moottorinen, alatasoinen hävittäjä ja hävittäjäpommittaja, joka oli yksi Yhdysvaltain pääasiallisista hävittäjäkoneista toisen maailmansodan alussa. 
P-39 koneita rakennettiin yhteensä 9 584. 
Niistä oli P-39Q-mallia 4 905 kappaletta, ja tämän version koneita lähetettiin 3291 kpl Neuvostoliittoon Lend-Lease-ohjelman puitteissa. 
Useat Neuvostoliiton huippu ässät lensivät tällä P-39 koneella.
Erilaisia versioita P-39 koneita lähetettiin neuvostoliittoon yhteensä 5707 kpl.

Koneen hinta oli tuolloin noin 46 000 dollaria, mikä ei sisältänyt potkuria ja radiota. Yhdysvaltojen käytössä kone oli merkittävä Uuden-Guinean ja Australian pohjoisosan puolustuksessa Japanin etenemisen pysäyttämiseksi. 
Muut tyypit korvasivat koneen länsiliittoutuneilla, mutta useat neuvostoliittolaiset lentäjät pitivät koneesta niin paljon, että tyyppi säilyi käytössä miltei sodan loppuun asti, vaikka laivueille tarjottiin jo suorituskykyisempiä tyyppejä.

Tyypillä lentäneitä ässiä olivat muun muassa yhdysvaltalaiset  William "Bill" Fiedler
ja John W. Mitchell sekä neuvostoliittolaiset Aleksandr Ivanov Pokryskin ja Grigoriy Rechkalov (Pokryskin 44/91 ja Rechkalov 56 henkilökohtaista ja 6 jaettua pudotusta)

Itärintamalla Airacobra kuitenkin suojasi pommittajia yläpuolelta. Taktinen tilanne ei vaatinut toimintaa korkealla. Suurin osa Neuvostoliiton käyttämistä Airacobrista lennettiin siirtokuljetuksina Siperian yli. Airacobraa käytettiin sodan lopulla pohjoisrintamalla, muun muassa viimeisessä suuressa Jäämeren ilmataistelussa 9. lokakuuta 1944.
Yhdysvaltojen Lend-Lease-sopimuksen eli vuokraus- ja lainalain perusteella luovutettiin Neuvostoliitolle huomattavan suuri määrä tämän konetyypin yksilöitä, peräti 4 773 konetta. Nämä korvasivat paljolti Saksan aloittamassa yllätyshyökkäyksessä menetettyjä hävittäjäkoneita, joista monet olivat jo vuonna 1942 lisäksi ehtineet vanhentuneiksi.

Suomen ilmavoimat joutuivat vastakkain Airacobrien kanssa. P-39 Airacobra pärjäsi melko hyvin kun vastassa oli jo vanhentuneita suomalaisia hävittäjiä, kuten Morane-Saulnier, mutta Brewster ja Messerschmitt koneita vastaan Airacobra jäi melko nopeasti tappiolle. 
-----
Osaava lentäjä pystyi keski korkeuksissa (3000 - 5000m)  ja niiden alapuolella tasaväkiseen taisteluun Saksan parhaita hävittäjiä vastaan.
------
Miehistö: Yksi
Pituus: 30 m 2 (9,2 m)
Kärkiväli: 34 ft 0 in (10,4 m)
Korkeus: 12 ft 5 in (3,8 m)
Siipi-ala: 213 m² (19,8 m²)
Paino: 5347 lb (2425 kg)
Paino kuormattuna: 7379 lb (3347 kg)
Max. lentoonlähtöpaino: 8400 lb (3800 kg)
Moottori: 1 × Allison V-1710-85 nestejäähdytteinen V-12, 1200 hv (895 kW)
Nopeus: 376 mph (605 km / h) (Redline sukellus nopeus oli 525 mph)
Range: 525 mailia sisäisiä polttoaineen (840 km)
Max. korkeus: 35000 jalkaa (10700 m)
Nousu-nopeus: 3750 ft / min (19 m / s)
Siipikuorma: 34,6 lb / m² (169 kg / m²)
Virta / massa: 0,16 hp / lb (0,27 kW / kg)
Aika kiivetä: 15,000 4,5 min 160 mph (260 km / h).
Aseistus: 1 x 37 mm M4 tykki, Potkurin akselilla,  30 kpl HE-T ammukset ase.
2 x 0,50 cal (12,7 mm) synkronoitu Browning M2 mg keulan yläosassa. 200 ammusta per ase + 2 x 0,50 cal (12,7 mm) Browning M2 mg, siipiin asennettuna. 300  ammusta per ase. 
Max 500 lb (230 kg) pommeja, kiinnitys siipien ja mahan alle.
-----
Vuoden 1944 puolivälissä tehtiin Neuvostoliiton käytössä oleviin Airacobriin parannuksia. 
Q-versioiden, aina Q21:n saakka, takarungon kiertyminen ja verhouksen vääntyminen estettiin lisäämällä radio-osaston kohdalle vahvikepelti, vahvistamalla runkosalkoja, lisäämällä kaksi tukea pyrstön etumaisiin kiinnityspisteisiin ja lisäämällä kaksi vahvikelevyä rungon vasemmanpuoleiseen tukisalkoon. 


Q-sarjan koneisiin tehtiin myös pyrstöön muutoksia, jotka käsittivät johtoreunojen vahvistamisen, kolmannen pyrstön ja perärungon kiinnityspisteen lisäämisen, paneeleiden vahvistamisen ja lisälevyjen asentamisen saranan keskelle. Koneisiin lisättiin myös painoja, jotta painopiste muuttuisi peräpainoisesta keskemmälle konetta.
Korjaukset tehtiin Neuvostoliiton Lentotutkimusinstituutin sekä Ilmailun ja Hydrodynamiikan Keskusinstituutin mittavien kokeiden jälkeen.

Airacobran ongelmien korjaamiseksi Bell kehitti koneesta edelleen P-63 Kingcobra -koneen. Tämä konetyyppi ei tullut lainkaan Yhdysvaltain käyttöön, mutta sitä toimitettiin 2 400 Neuvostoliitolle.
-----
Keski-Suomen ilmailumuseo, Tikkakoski: Yksi entisöity Bell P-39 Airacobra
Kone on koottu kolmesta eri koneesta.


Hyrylä ilmatorjuntamuseo: Yksi sotasaalis Airacobra, jonka entisöinti kesti vuosia. 

Inkeroisiin 17. kesäkuuta 1944 laskeutuneen AAF 44-3255 -koneen siivet + Aunus
Ylä-Uuksu löydetyn AAF 44-2664:n runko entisöitiin Keski-Suomen Ilmailumuseolla vuosina 1995–2000. 
+ Koneen sivuvakaaja ja sivuperäsin ovat Norjan tuntureilla tuhoutuneista koneista.

6 kommenttia:

  1. Koneessa oli vahva aseistus, Erikoisuutena moottori oli lentäjän takana. Käyteyttin ilmeisesti myös rynnäkkökoneena??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airacobra oli hyvin (liikaa) takapainoinen ja neuvostoliitossa lisättiin eteen lisäpainoja
      sekä muutettiin koneiden aseistusta, 37 mm tykki ja tilalle 20 mm, sekä poistettiin "liiat" konekiväärit (samoin kuin hurricane koneista)

      Poista
    2. Huomenta, IlluVon.
      Airacobran asistus oli huomattava. Nokassa olevaa asistusta suomalaiset pilotit kuvasivat sanoilla, kun airacobran nokka alkoi leiskua tulta (1x37mm + 2x20mm) tuntui kuin taivas olisi revennyt salamoimaan.

      Airacobran käyttö rynnäkkötehtäviin on pelkkä liittoutuneiden myytti, vaikka tottakai, neuvostoliitto käytti koneita myös rynnäkkö tehtäviin, tilanteiden vaatiessa.
      Tähän rynnäkkö käyttöön neuvostoliitolla oli kuitenkin paljon parempi kone: IL-2.

      Airacobra oli hyvin vaikea lentää, ja siinä oli paljon rakenteellisia puutteita, joista länsimaiden lentäjät eivät pitäneet. (takarungon kiertyminen oli pahin näistä syistä)
      Eräs suuri puute oli koneesta pelastuminen, jossa lentäjä usein murskaantui oman koneensa peräsimiin, auto tyyppi ovi syy.
      Neuvostoliitto otti kaikki kiitollisuudella vastaan, koska Leningradin alueella ei vielä (jatkosodan alku) ollut heidän omia ja parempia koneita.
      Yleisiä oli I-153, I-16, Hurricane Mk-II, ja Mig-1 ja 3 koneita, sekä muutamia spitfirejä.

      Poista
  2. Minulla oli hyvin kattava valikoima (eniten Joppe Karhunen) kirjoja, jotka käsittelivät suomen lentäjien koulutusta, ensin ranskassa ja sitten saksassa, ampuma harjoittelu ja taistelu toista hävittäjä konetta vastaan. Kirjat käsittelivät kuvauksia koneista, myös syitä hankinnan puutteista, tai koneiden hylkäys ominaisuuksista.

    Harmittaa, kun oli pakko tilanpuutteen takia hävittää lähes kaikki näistä kirjoista, jotka olivat seuranneet minua lähes 40 vuotta.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Huomenta.
      Osto ja myyntiliikkeeseen tampereen rautatienkadulle ne kuljetin.
      En pyytänyt maksua, koska lupaili vain markkaa-paria kappaleelta.
      Samalla meni ww2 sota kirjasarja 1-6, talvisodan pari kirjaa, suuri asekirja, Lehväslaihon panssarisota kirjat, Lauttamus romaanisarjat, sekä Anttalan romaaneita...

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.