GA-38 oli Gamecock I ja muut eli GA-43 - GA-58 olivat Gamecock II -mallia.
Maalentoeskaaderi (vuodesta 1933 Lentoasema 1:n Lentolaivue 24) otti Gamecockit käyttöön vuonna 1930 ja käytti niitä oli vuoden 1939 alkuun saakka, jolloin ne siirrettiin Ilmasotakoululle.
Sen lisäksi Gamecockia käytti Talvisodan ja Välirauhan aikana Täydennyslentorykmentti 2:n Lentolaivue 29, Täydennyslentolaivue 35 ja Lentolaivue 34. Konetyypin viimeinen lento tehtiin GA-46:lla 22.7.1944.
Lentomestari Pasi Jääskeläinen saavutti talvisodassa tällä konetyypillä yhden ilmavoiton: hän onnistui haavoittamaan järven jäälle tankkaamaan laskeutuneen
DB-3-pommittajan lentäjää niin pahasti, että kone jäi suomalaisille sotasaaliiksi.
Gamecockin suurin ongelma oli sen epäluotettava moottori. Bristol Jupiter oli uusi ja edistyksellinen moottori mutta lisenssiehtojen vuoksi moottorit jouduttiin ostamaan ranskalaiselta Gnome-Rhône -tehtaalta, jonka tuotteet olivat huonompilaatuisia kuin Bristolin.
Koneen muuhun rakenteeseen jouduttiin tekemään muutoksia ja vahvistuksia koko käyttöajan. Välillä Gamecockit olivat jopa taitolentokiellossa. Koneesta kuitenkin pidettiin.
Suomalainen hävittäjätaktiikka hiottiin Lentolaivue 24:ssä juuri Gamecock-kaudella Richard Lorenzin, Gustaf Magnussonin ja Kustaa Sihvon johdolla.
Vertailukone saapui Suomeen maaliskuussa 1927 ja vertailu maaliskuussa ensilentonsa tehneeseen Haukka-hävittäjään alkoi toukokuussa. Tapahtuma oli historiallinen, sillä ensimmäisen ja viimeisen kerran kotimainen hävittäjäkoneen prototyyppi kilpaili tasapäisesti suuren ilmailumaan standardihävittäjän kanssa.
Vertailuraportissa Haukka II ja Gamecock todettiin nopeudeltaan tasaveroiseksi mutta Gamecock oli parempi nousemaan ja siitä oli parempi näkyvyys.
Lisenssikoneiden tilausta ei tehty ennen Haukka II -hävittäjien koelento-ohjelman päättymistä.
Valtion lentokonetehdas sai 15 koneen tilauksen marraskuussa 1928.
Suomeen toimitettu mallikone (GA-43) oli oikeastaan Gamecock III.
Sarjakoneet (GA-44 - GA-58) olivat kuitenkin virallisesti pitkärunkoisia Gamecock II:a, vaikka niihin oli toteutettu useita Gamecock III:n muutoksia.
GA-38:ssa oli lyhyt runko.
Raaka-aineiden hankinta Iso-Britanniasta oli sekä hidasta että vaikeaa.
Joskus käytettiin vääriä materiaaleja, jolloin jouduttiin tekemään vahvistuksia jälkikäteen.
15 lisenssikonetta valmistuivat joulukuun 1929 ja toukokuun 1930 välisenä aikana.
Tekniset tiedot (Gamecock II)
Kärkiväli: 9,17 m
Pituus: 6,7 m
Korkeus: 3,1 m
Tyhjäpaino: 930 kg
Suurin lentopaino: 1 398 kg
Suomessa valmistetuissa koneissa:
Gnome & Rhone Jupiter 9 Ag,
9-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori, jonka teho oli 480 hv.
Suurin nopeus: 253 km/h 1 524 metrin korkeudessa
Nousuaika 4 572 metriin: 13,3 minuuttia
Lakikorkeus: 6 584 m
Lentoaika: 2 h.
Aseistus kaksi 7,7 mm Vickers-konekivääriä rungon sivuilla ja neljä 10 kg pommia.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Gustaf Erik Magnusson (8. joulukuuta 1902 Ylitornio – 27. joulukuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen kenraalimajuri ja Mannerheim-ristin ritari. Hän toimi toisessa maailmansodassa Lentolaivue 24:n ja Lentorykmentti 3:n komentajana, lentäen 158 sotalentoa ja ampuen alas 5 1/2 vastustajan lentokonetta.
Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1923 Kuopion klassillisesta lukiosta. Suoritettuaan asevelvollisuutensa Pohjois-Savon rykmentissä Magnusson pyrki Kadettikouluun, jonka kurssille numero 6 hänet hyväksyttiin 1. joulukuuta 1923.
Kurssin suoritettuaan Magnusson komennettiin vänrikiksi ylennettynä Erilliseen Merilentolaivueeseen 30. syyskuuta 1925. Magnusson ylennettiin luutnantiksi 14. toukokuuta 1927. Magnusson palveli 1930-luvulla muun muassa ilmavoimien esikunnassa sekä Maalentoeskaaderissa. Kapteeniksi hänet ylennettiin 30. marraskuuta 1932.
Vuosina 1936–37 Magnusson oli kaksi kertaa komennettuna Hollantiin, jossa hänen tehtävänään oli koelentää Suomen ilmavoimille tarjottuja koneita ja arvioida niiden ilmataistelukelpoisuutta ja lento-ominaisuuksia. Vuonna 1938 Magnusson oli kolme kuukautta komennuksella Saksassa, jossa hän tutustui muun muassa saksalaisten hävittäjätaktiikkaan.
Suurmerijoki elokuu 1938 sotaharjoitus.
Magnusson nimitettiin Lentolaivue 24:n komentajaksi 21. marraskuuta 1938. Talvisodan aikana majuriksi ylennetty Magnusson lensi sotalentoja laivueensa mukana saavuttaen neljä ilmavoittoa. Jatkosodan alkupuolella, 10. marraskuuta 1941, Magnusson ylennettiin everstiluutnantiksi, samalla häneltä kiellettiin myös sotalentojen lentäminen
------------------------------------------------------------------------------------------------------
In the early 1930's Lentolaivue 24, LeLv 24 (Fighter Squadron 24) received 15 new Gloster Gamecock aircraft which were considered to be high performance fighters during that time.
Capt G.E. Magnusson joined Utti in 1934 from a maritime reconnaissance squadron and served as a flight commander in the squadron 1st of March 1934. G.E. Magnusson started to study French and applied for a tour in the French L'Armée de L'Air. Since the times were hard in the 30's and money was tight in the service he had to pay the whole visit with his own money!
Before his transfer Magnusson had served in a French fighter squadron close to Paris for some months. During exercises they came in 1934 to the conclusion that a pair of two aircraft was the most effective fighter unit offering more maneuverability than the traditional three-ship formation.
Great emphasis was also put in live gunnery training and accurate evaluation of the individual shooting results. Another air power tactician,Kustaa Sihvo joined Magnusson at Utti in 1936.
Capt Eka Magnusson had served in the Finnish Air Force headquarters 1928 - 32 and he had worked together with major Kustaa Sihvo in writing a long-range development plan for Finnish military aviation forces.
Kustaa Sihvo had written a booklet "Combat in the Air" (Taistelu Ilmassa) in 1929 and he was a strong proponent of fighter aviation.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Everstiä Magnussonin ranskalaistyyppinen lähestymistapa ei miellyttänyt.
Laivueen komentajana hän kirjoitti 1935 Ilmavoimien esikuntaan pitkän muistion, jossa kritisoi Magnussonin kirjoittamaa lentokoulutusohjelmaa. Komentajan mielestä Gamecock eli ”Kukko” oli jo niin vanhentunut kone, että sillä suoritettu kaartotaistelukoulutus olisi antanut ohjaajille täysin väärän kuvan ilmataistelusta.
Commanderin suurin huoli oli, että Ilmavoimien polttoainekiintiöt eivät mahdollistaisi hyökkäysharjoittelua kaikilta suunnilta ja kaartotaistelukoulutusta.
Tämän vuoksi hänen mielestä oli ehdottomasti pelkistettävä hävittäjätaktiikka tärkeimpiin hyökkäyssuuntiin ja liikkeisiin, jotka sitten harjoitettaisiin lähes täydellisiksi suorituksiksi.
Hän alkoi kehitellä iske-ja-irti –taktiikkaa, jossa hyökkäys tapahtuisi pelkästään takasektorista ja sai lentueenpäällikkönsä Magnussonin mukaan toteuttamaan koulutusperiaatteitaan 1930-luvulla ja sen jälkeen viiden vuoden ajaksi Talvi- ja Jatkosodassa.
Lentokoulutusohjelmisto valmistui 1936, mutta silloin Eversti palveli jo ilmavoimien esikunnassa.
Suomalainen hävittäjätaktiikka kasvoi eroon kansainvälisestä valtavirrasta suomalaisten käyttämän vaiheistetun lähestymistavan vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.