Sukellusve torjunta - Against submarines

Rolf Birger Ek (23. tammikuuta 1911 Kymi – 7. heinäkuuta 1990 Lahti) oli suomalainen lentäjä ja Mannerheim-ristin ritari. (Kymi = Kotka)

Hän osallistui talvi- ja jatkosotaan pommituslaivueen päällikkönä ja lentäjänä. Nimitettiin 8. helmikuuta 1943 Mannerheim-ristin ritariksi numero 106. Hänen sotalentojensa määrä oli tuolloin 171, joista 29 talvisodassa.

SB-10

                                               

Kapteeni Ek oli ensimmäinen suomalainen suto- eli sukellusveneentorjuntalentäjä; hän huomasi miltei heti, etteivät hänen koneidensa pienet lentopommit pystyneet venäläisten sukellusveneiden vahvoihin painerunkoihin; muuta oli keksittävä, ja hän kuuli eräältä meriupseeriystävältään, että laivasto käytti samaan tarkoitukseen syvyyspommeja. Kapteeni Ek onnistui saamaan muutamia syvyyspommeja kokeiltavaksi - itse asiassa juuri hän ensimmäisenä maailmassa keksi sijoittaa näitä aseita lentokoneen pommikuiluun.

Muutamalla kokeella selvisi, mikä olisi sopivin korkeus, jolta pudottaminen sujuisi parhaiten särkemättä pommien koneistoja. Yhteen koneeseen sijoitettiin aina kolme syvyyspommia, jotka säädettiin eri syvyyksille. Laivue tuhosikin syvyyspommien avulla lukuisia venäläisiä sukellusveneitä. Tämä radikaalin uusi menettely oli tyrmistys venäläisille - eivätkä he lopun sodan aikana keksineet sille tepsivää vastakeinoa, ja tieto keksinnöstä levisi maailmalle kuin kulovalkea.

Siihen asti kaikkialla maailmassa lentokoneet olivat käyttäneet sukellusveneitä vastaan tavallisia lentopommeja, mutta näiden ensimmäisten lentokoneesta pudotetuilla syvyyspommeilla tehtyjen upotusten jälkeen Ison-Britannian parlamentin alahuoneessa tehtiin kysely tästä uutisesta, ja pian ilmestyikin varta vasten suunniteltuja lentosyvyyspommeja myös liittoutuneiden koneisiin.

Näissä koneissa pommit asetettiin useimmiten siipiripustimiin ja tavallisimmin niitä oli neljä kappaletta kussakin koneessa; mm. tutkakoneiksi muutetut Vickers Wellington-pommittajat, jotka Välimerellä etsivät italialaisia saattueita kutsuakseen torpedokoneet niiden kimppuun, kantoivat pommikuiluissaan neljää syvyyspommia siltä varalta että osuisivat tapaamaan italialaisia tai saksalaisia sukellusveneitä.

                       SB-10 kone ja miehistö, palattuaan 1000 lentotunnin jälkeen.
                   21.10. 1943. The crew of SB-10, after return from the 1000th sortie. 

Suomessa käytettiin koko sodan ajan tarkoitukseen tavallisia syvyyspommeja. Huomattavin ero oli se, että ulkomaisissa malleissa räjähdyssyvyyden saattoi säätää juuri ennen pudottamista erillisen reperterikellon avulla, Suomessa syvyydet laitettiin valmiiksi jo varikolla ennen koneeseen lastausta. Suomalaisista koneista reperterikelloja oli vain Junkers 88 -, Dornier Do 17 -ja Bristol Blenheim -koneissa; sotasaaliskoneisiin niitä ei ehditty saada eikä muita koneita liiennyt sukellusveneentorjuntaan. 

Tavallisille pommeille tarkoitetut venäläiset varmistuksen poistolaitteet, jotka sotasaaliskoneissa oli jo valmiina, olivat liian alkeellisia tähän tarkoitukseen; muista pommeista poiketen syvyyspommit saattoivat olla jo ilmaan noustessa varmistamattomia, koska niiden laukaisin toimi vedenpaineella eikä iskusta - eli ne eivät olisi räjähtäneet mahdollisessa maahansyöksyssä. 

Yksi syvyyspommien räjähdys pakkolaskun jälkeen on Suomessa tapahtunut SB-2 -koneelle, mutta silloinkin pommit räjähtivät vasta tulen ehtiessä niihin; kone oli SB-11 joka saapui Suomeen 5.11.1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 27.11.1941, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 22.6.1942, lentoaika 72 h, poistettiin 13.11.1942 (starttasi Malmilta peräsimet lukittuina 24.9.1942, syöksyi metsään ja syttyi tuleen, tulessa räjähtäneet syvyyspommit tuhosivat koneen).

Ritari Ekin taistelulentojen arvoa nostaa huomattavasti se, että hän teki kaikki suto-lentonsa vanhoilla venäläisillä SB-2 -pommikoneilla, jotka olivat paitsi ajastaan jääneitä myös teknisiltä ominaisuuksiltaan äärimmäisen epäluotettavia. 
Venäläisiä rynnäkkö- ja hävittäjäkoneita vastaan ne olisivat olleet täysin avuttomia, eikä Suomella ollut antaa saattohävittäjiä. Matalalento noin sadan metrin korkeudessa, missä laskuvarjot olisivat olleet arvottomia, yhdessä hyvän naamiovärin kanssa pelasti konevanhukset ja lentäjät surman suusta.

Hänet ylennettiin sodan jälkeen majuriksi ja hän teki lopun uransa vieraissa maissa sotilasasiamiehenä. Tämän diplomaatin tehtävänsä hän suoritti yhtä tarkan täsmällisesti kuin sotatoimensakin.

Ritari Ek eli viimeiset vuotensa vapaaehtoisessa maanpaossa Kanariansaarilla, koska hän sai 60-luvulla maksettavakseen täysin kohtuuttomat arvioverot, joita ei pystynyt maksamaan - siispä hänen koko omaisuutensa ja eläkkeensä takavarikoitiin.

Kirjailija Mauri Sariola kertoo eräässä teoksessaan ritari Ekin perustaneen Kanariansaarille seinävaatteita tekevän kutomon ystäviensä lainaamilla rahoilla; Sariola sanoo että hänenkin seinälleen päätyi parikin sellaista; tuotteesta ehti hänen mukaansa tulla varsin suosittu ennen ritari Ekin kuolemaa.

Vasta juuri ennen kuolemaa ritari Ek pääsi takaisin kotimaahan.
Hänet on haudattu ritarilehto Levon hautausmaa Lahti.

                                             
1).  24.6.1942
2).  18.8.1942
3).  20.9.1942
4).  22.9.1942

Rolf Birger Ek (born 23 January 1911 in Kymi, Finland, dead 7 July 1990 in Lahti) was a Finnish pilot and Mannerheim Cross Knight.  (Kymi = Kotka city)

Birger Ek was born in 1911 to insurance inspector Arthur Ek and Elsa Lundequist and grew up in Loviisa in southern Finland. He married Tyyni Orvokki Puupponen and had two daughters. He began his military career in the early 1930s.

He participated in the Winter War and Continuation War as a pilot and the commander of the second flight of bomber squadron 6 (2./LeLv). He was appointed the Mannerheim Cross (No. 106) and knighthood on 8 February 1943.
He flew 171 wartime missions, including 29 in the Winter War.

Captain Ek was the first Finnish "Suto" (sukellusveneen torjuntalentäjä) or submarine hunter pilot. 

                                           
He is credited with inventing and refining the method of dropping naval depth charges from aircraft. Immediately at the outbreak of the Winter War, Ek noticed that the small bombs used up to that time to combat submersibles were too weak against the Soviet submarines with their strong pressure hulls. 

They had to find another way of dealing with them. From a friend in the navy he learned about the depth charges that were in use and managed to get a hold of a few for his experiments. He then proceeded to find out at which heights the aircraft should fly to avoid deflecting depth charges from the surface and still drop the charge without breaking the detonation mechanism upon impact with the water.

The Finnish bombers were equipped with three depth charges, each one set to detonate at different depths. The bomber squadron became quite successful, sinking eight Soviet submarines. Captain Ek was involved in the sinking of four. The Soviets did not manage to device any effective countermeasure during the entire war.

After flight, led by Ek claimed ten submarines sunk, as marked on the scoreboard

Knowledge of the effective submarine huntung method soon spread around the world. Most navies, up to that point, had been using regular bombs. Upon learning about it, some members of the British House of Commons pressed for the introduction of similar weapons in their aerial submarine hunting forces. This was soon followed by the other allied forces.

British forces mostly used modified Vickers Wellington aircraft equipped with four depth charges and were used quite successfully against Italian and German submarines.

The most notable difference between the Finnish and Allied methods was that the Allies were able to set the detonation depth just prior the drop, while the Finnish ones were pre set on ground. This was partly due to the use of less advanced bombers in the naval bombing squadron, and partly due to the shallow depth of the Gulf of Finland where most of the missions were carried out.

Captain Ek flew all of his submarine hunting missions with notoriously unreliable Soviet Tupolev SB-2 war-booty aircraft, usually without escort. The aircraft had to rely on camouflage and also flew at altitudes of only some 100 meters above the sea to make them more difficult to spot, but in the same time made the use of parachutes, as the means of escape, impossible.

He was promoted to the rank of Major after the war, and pursued a career as a foreign military attaché at the Finnish embassy in Stockholm.

In the 1960s he was taxed at an unreasonable high level, which he couldn't meet, and decided to go into voluntary exile to the Canary Islands. All his belongings and pension savings were confiscated by the Finnish state, and Ek was forced to loan from friends and relatives to make ends meet.

He returned to Finland just before his death. He is buried at the knight's grove at the (Lahti) Levo cemetery.


Kuvat ja kuvien teksti Suomen Ilmavoimien historia kirja Lentävät Ritarit.
Kalevi Keskinen ja Kari Stenman