Do 17 rakennettiin puhtaasti pommikoneeksi, vaikkakin aluksi sitä esiteltiin julkisesti siviilikoneena. Ennen sotaa Do 17 menestyi muun muassa DB-601A -moottorein varustetun MV-1-mallin D-AELE:n voittaessa Alppien ympärilentokilpailun, jossa se jätti monet hävittäjälentokoneet taakseen. Pitkän ja kapean runkonsa vuoksi konemallia kutsuttiin Saksassa ”lentäväksi lyijykynäksi” (saks. Fliegender Bleistift).
Dornier Do 17 oli Saksan Luftwaffen toisessa maailmansodassa käyttämä keskiraskas pommikonemalli.
Do 17 rakennettiin puhtaasti pommikoneeksi, vaikkakin aluksi sitä esiteltiin julkisesti siviilikoneena. Ennen sotaa Do 17 menestyi muun muassa DB-601A -moottorein varustetun MV-1-mallin D-AELE:n voittaessa Alppien ympärilentokilpailun, jossa se jätti monet hävittäjälentokoneet taakseen. Pitkän ja kapean runkonsa vuoksi konemallia kutsuttiin Saksassa ”lentäväksi lyijykynäksi” (saks. Fliegender Bleistift).
Suomen ilmavoimat käyttivät jatkosodassa viittätoista (15) valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin marraskuussa 1941 lahjoittamaa Do 17 Z -konetta.
Osana lahjoituksen syytä oli Suomen pettymys saksalaisten tarjoamien venäläisten sotasaalis pommittajien laatuun ja määrään, osittain asiaan sanotaan vaikuttaneen Göringin sukulaisperheen von Rosenien painostus.
----------------------- Von Rosen lahjoitti ensimmäisen lentokoneen Suomeen silloin kun suomi itsenäistyi.
Tässä konessa oli myös tuo Rosen sukuperheen käyttämä onnea tuova swastika.
Tästä sinisestä swastika merkistä syntyi suomen käyttämä tunnus
-----------------------
--------------------
Suomen ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen, Thulin typ D:n vuonna 1918 lahjoittanut Eric von Rosen maalautti siipiin onnenmerkkinsä, sinisen hakaristin. Tunnuksen tausta, valkoinen ympyrä, syntyi kun koneen siivissä ollut Thulinin lentokoulun tunnus maalattiin piiloon.
--------------------
Suomalainen komennuskunta haki marras-helmikuussa 1941 – 42 kolmella eri komennuskerralla Do 17 -koneet Varsovasta, jonne lennettiin Aero Oy:n DC-2 ”Sisu” -koneella.
Ensimmäiset kolme Dornieria laskeutuivat Malmin lentokentälle 5. tammikuuta 1942 ja viimeiset tulivat Suomeen 29. tammikuuta 1942. Dornierit menivät Lentolaivue 46:n käyttöön. Tukikohta oli Joensuun Lintuniemi.
Suomessa Do 17 -konetta käytettiin lähinnä yö- ja etulinjapommituksiin eläviä maaleja vastaan, koska kone oli pääosin vanhentunut jo vuoden 1942 aikana. Nopeus ja nousukyky eivät enää olleet ajan tasalla. Kone oli kuitenkin teknisesti luotettava ja hyvä käsiteltävä.
Sodan jälkeen 15:stä koneesta vain neljä oli enää lentokunnossa. Nekin poistettiin käytöstä, koska niissä oli sisäinen pommikuilu, joka oli rauhansopimuksen vastainen. Viimeinen niistä romutettiin 1950-luvun alussa.
Kärkiväli: 18 m
Pituus: 15,80 m
Voimalaite: kaksi Bramo Fafnir 323P -tähtimoottoria, 1 000 hv (Z) (Bramo = Brandenburg motor > 1939 alkaen BMW)
Miehistö: 4: ohjaaja, tähystäjä, radisti, kk-ampuja
Suurin lentoonlähtöpaino: 8 500 kg (Z)
Suurin nopeus: 424 km/h 5 000 metrin korkeudessa täydellä lentomassalla (Z)
Toimintasäde: 330 kilometriä
Lakikorkeus: 8 200 m
Pommikuorma: 1 500 kg
Puolustusaseistus: 6-8 7.92 mm:n MG 15- tai MG 81 -konekivääriä sekä 20 mm:n tykki (Z)
Siipiprofiili: NACA 2212
Siipikulma: 2°20'
Polttoainetilavuus: 860 l suojaamattomana, 775 l kumitettuna, lisäsäiliö 895 l
Sähköjärjestelmä: 24 V, 2x1 200 w generaattorit, 2x12 V 30 Ah akut, runsaasti sähkötoimista automatiikkaa
Radiot: FuG X, Peil G V -suuntimalaite, Fu B1 I -sokkolaskulaite
Pommitustähtäimet: Lofte C7/A, Lofte BZG 2 ja Goerz GV 219d (suomalaiskoneet jälkimmäisellä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.