Brewster XF2A-1

Yhdysvaltain laivasto tilasi 1936 prototyypin Brewster XF2A-1 merkillä, virallinen nimi
projektille. Alumiinirakenteinen, keskitaso, umpiohjaamo, hydrauliset laskusiivekkeet
ja sisään vedettävä laskuteline.
                               
Yhdysvaltain laivasto alkoi 1930-luvun alussa suunnitella uuden Grumman F3F -kaksitasot korvaavan hävittäjäkoneen hankintaa. Koneen tuli olla yksitasoinen ja riittävän tehokas. Tarjouskilpailuun hyväksyttiin Grumman- ja Brewster-yhtiöt. 
                              
Vuonna 1936 Brewster Aeronautical Corporation -yhtiö (Long Island, New York) toimitti prototyypin XF2A-1, joka lensi ensilentonsa 2. joulukuuta 1937. 

Sen lento-ominaisuudet osoittautuivat erinomaisiksi. Suorituskyky oli kuitenkin puutteellinen ja prototyyppi vietiin tutkittavaksi NACA:n suureen tuulitunneliin Virginian Langleyhin. Siellä suoritettujen tutkimusten ja kattavan koelento-ohjelman jälkeen prototyyppiin tehtiin muutoksia, jolloin myös suorituskyky parani olennaisesti: huippunopeus nousi 490 kilometriin tunnissa 5 000 metrin korkeudessa.

                   
Kilpailu Grummanin XF4F-1:n kanssa alkoi maaliskuussa 1938 Anacostiassa. Brewsterin voitettua tarjouskilpailun yhtiö sai 54 koneen tilauksen 11. kesäkuu 1938. 

Tuotantosarjan koneisiin asennettiin 940 hv:n R-1820-34-moottori. Aseistukseksi tuli yksi .30-06-kaliiperinen ja yksi .50-kaliiperinen konekivääri rungossa ja kahden .50-kaliiperisen konekiväärin asennusvalmius siivissä. 

Ensimmäinen sarjakone valmistui kesällä 1939. Joulukuun puoliväliin 1939 mennessä laivastolle oli toimitettu yksitoista F2A-1:ä (tehtaan tyyppi Model 239), joista yhdeksän konetta toimitettiin USS Saratogalle (VF-3-laivue). Loppuja sarjakoneita ei toimitettu laivastolle, vaan ne myytiin Suomeen.

Brewster Aeronautical Corporationin tehtaat sijaitsivat Long Islandilla New Yorkissa ja myöhemmin myös Newarkin lentokentällä New Jerseyssä. Sodasta johtuva koneiden suuri tuotantovauhti aiheutti hallitsematonta valmistuskapasiteetin kasvua ja työvoimapulaa, jonka vuoksi jouduttiin palkkaamaan epämääräistäkin työvoimaa. 

Tehtaalla paljastui jopa sabotaasia. Naval Aircraft Factory (Yhdysvaltain laivaston lentokonetehdas) otti 1942 lopulta Brewster Aeronautical Corporationin valvontaansa yhtiön huonon johtamisen ja jatkuvien toimitusvaikeuksien takia.

                     
XF2A-2-prototyyppiin asennettiin voimakkaampi 1200 hv:n R-1820-40, jolla nopeus kasvoi 20 mailia/h ja rasitteena tyhjämassa 191 kg:lla. Yhdysvaltain Laivasto hankki Suomeen myytyjen koneiden tilalle 43 uudenmallista F2A-2 konetta ja loput F2A-1:t modifioitiin vastaamaan F2A-2 mallia.

Yhdysvaltain laivasto sai lisää tukialuksia sodan laajetessa. Viimeiset 108 Brewsterin F2A-3-hävittäjää tilattiin tammikuussa 1941. Tässä versiossa oli pidempi nokka, lisää panssarointia ja enemmän ammuksia. Tyhjäpaino oli 463 kg suurempi kuin alkuperäisessä koneessa, mikä heikensi koneen nousu- ja liikehtimiskykyä.
                               
Brewster-tehdas ajautui toimitusvaikeuksiin suurten tilausmäärien vuoksi. 
Se joutui Yhdysvaltain viranomaisten seurantaan myös monien epäselvyyksien takia. Esimerkiksi ammattiyhdistyksellä oli mafiakytkentöjä. 
Yhtiö otettiin valtion valvontaan keväällä 1942. 
Brewsterin paikan tukialuksilla otti Grumman F4F Wildcat.

Yhdysvaltain laivastossa ei saavutettu Brewstereilla yhtään ilmavoittoa tukialuskäytössä. Koneet siirrettiin merijalkaväen käyttöön. 
                    
Amerikkalaisten Brewsterien ensimmäinen ja viimeinen merkittävä operaatio oli Midwayn taistelu, johon osallistui 21 F2A-3:ta, joista japanilaiset ampuivat 4. kesäkuuta 1942 13 konetta alas.
Midwayn taistelun jälkeen tyyppi siirrettiin harjoituskäyttöön.

Toukokuussa 1938 tehtiin Suomen ilmavoimille perushankintaohjelma, johon kuului kolme hävittäjä-, neljä maayhteistoiminta-, yksi meriyhteistoiminta ja kolme kaukotoimintalaivuetta.  Kolmesta hävittäjälaivueesta yksi toimi Bristol Bulldog- ja kaksi Fokker D.XXI -hävittäjillä. 
Helmikuussa 1939 herättiin huomaamaan, että lentokaluston sodanaikainen täydennys oli ratkaisematta. 

Lisäksi huhtikuussa 1939 Ilmavoimien esikunnassa tehtiin esitys yhden kaukotoimintalaivueen korvaamisesta hävittäjälaivueella. Varakaluston puute sekä yhden hävittäjälaivueen lisäystarve kiristyvän ulkopoliittisen tilanteen lisäksi olivat ne tekijät, jotka aktivoivat suomalaiset tekemään hävittäjäkauppaa keväällä ja kesällä 1939. 

Parempien puuttuessa neljännelle hävittäjälaivueelle tilattiin Fiat G.50 -hävittäjät lokakuussa 1939. Tähän vaikutti myös se että Fiat oli ainoa vapaasti saatavilla oleva kone (ainoa euroopassa ja yhdysvalloissa) joita oli suoraan tehtaalla varastossa

Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri J.F.Lundqvist, otti yhteyttä 17. lokakuuta 1939 Suomen Washingtonin suurlähetystöön ja pyysi hankkimaan hävittäjäkoneita tyypistä välittämättä. 
                              
Ainoat vaatimukset olivat 87-oktaanisen polttoaineen ja konekiväärinpatruunoiden sopivuus. Suomen sotilasasiamies Yhdysvalloissa, eversti Zilliacus ryhtyi hankkimaan tarjouksia. 
Talvisota syttyi marraskuun lopussa 1939 Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen. 

Sotatalouspäällikkö Grandell sähkötti Washingtonin suurlähetystöön, että Suomi tarvitsee heti 30 kappaletta hävittäjiä ja presidentti Ryti nosti konemäärän vähän myöhemmin 50:een. 
                              
Toimitus haluttiin suoraan varastosta, mutta tällaisia varastoja ei kenelläkään ollut, ja Yhdysvaltain liittovaltion lait kielsivät myymästä armeijan ilmavoimille tai laivastolle toimitettuja koneita.

Presidentti Ryti ja suurlähettiläs Procopé kehittivät juonen, jonka mukaan yli 100 kpl Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille pian valmistuvaa konetta myytäisiin Suomeen ja Yhdysvallat saisi korvaavat koneet myöhemmin tehtailta. 
Sotamateriaalin vientikielto ei ollut vielä voimassa. 
Suomi ei ollut sodassa de jure ja koneet olivat toimittamattomina vielä tehtaiden omaisuutta. 

Kauppaa järjesteltiin muun muassa presidentti Rooseveltin kanssa. 13. joulukuuta 1939 Suomi sai luvan ostaa 43 Yhdysvaltain laivastolle valmistumassa olevaa Brewster F2A-1 -hävittäjää. Niitä pidettiin jo vanhentuneena, sillä isommalla moottorilla varustetun F2A-2:n prototyyppi oli toimitettu vastaanottokokeisiin jo heinäkuussa 1939 ja sen toivottiin olevan F2A-1:tä parempi. 54:stä tilatusta koneesta 11 oli toimitettu lentotukialus Saratogalle.

Kauppa Brewster Aeronautical Corporationin kanssa tehtiin 16. joulukuuta 1939, ja se koski 44 Brewster Model 239:ää (F2A-1:n vientiversio). Kauppahinta oli korkea (54 000 dollaria kappaleelta) eikä hinta sisältänyt laivaston omaisuutta (muun muassa tukialusvarustus, aseet, tähtäimet ja mittarit), joiden riisuminen koneista tuli suomalaisille yllätyksenä.

Jo asennetut moottorit vaihdettiin G-5-moottoreihin, sillä asennettu Wright R 1820-34 oli vientikiellossa. Kuusi koneista jouduttiin ottamaan Belgian tilauksesta ja niihin jouduttiin tekemään suuri eturunkomodifikaatio. Koneisiin jäi vikoja ja osia jäi puuttumaan. Vain kolme konetta kokoonpantiin ja koelennettiin Yhdysvalloissa.

Koneet toimitettiin kuljetuslaatikoihin pakattuna rahtilaivalla Norjan Stavangeriin, ja sieltä rautateitse Ruotsiin. Brewsterit koottiin Saabin lentokonetehtaalla Trollhättanissa, jossa ruotsalaiset kokosivat saksalaisia Junkers Ju 86 -pommikoneita Flygvärnetiään varten. 

                           
Saabin tehtaan silloisena johtajana toimi marsalkka Mannerheimin sisarenpoika kreivi Clas Eric Sparré (1898–1948). Ensimmäiset neljä konetta lennettiin Suomeen 1. maaliskuuta 1940 ja viimeinen saapui kaksi kuukautta myöhemmin.

Suomi oli kiinnostunut ostamaan myös kaikki Belgian tilaamat Brewster-hävittäjät. 

Brewster ehdotti 29. joulukuuta 1939, että Suomi pyytäisi Belgiaa siirtämään omia tilauksiaan niin, että Suomeen voitaisiin toimittaa toivotut 60 konetta heti toimitettujen 44:n jälkeen ja Suomi sitoutuisi maksamaan korkokulut Belgialle. 
Sopimusta Belgian kanssa ei syntynyt.

Huhtikuussa 1940 neuvoteltiin valmistuslisenssin hankkimisesta Brewsteriltä. Hintakin lisenssille saatiin mutta tuntemattomasta syystä Brewster antoi 27. toukokuuta 1940 kieltävän vastauksen. 

Kauppayhteyksien katkettua Brewsterin varaosia aloitettiin suunnitella ja valmistaa Suomessa. 
                              

Brewsterillä eniten ilmavoittoja saavuttivat kapteeni Hans Wind, joka sai Brewsterillä 39 (kaiken kaikkiaan 75) ilmavoittoa... 

...ja lentomestari Ilmari Juutilainen, joka sai Brewsterillä 36 (kaiken kaikkiaan 96) ilmavoittoa.

Eniten ilmavoittoja keränneenä koneyksilönä on pidetty BW-393:a (Windin nimikko), jolla saavutettiin 41 ilmavoittoa. Venäjän arkistojen auettua ja ilmavoittojen ristiintarkistuksen myötä on käynyt ilmi, että BW-364:llä (Juutilaisen nimikko) on saavutettu 42 ½ ilmavoittoa.

Sodan jälkeen Brewstereillä lennettiin lähinnä yhteyslentoja vuonna 1948 tapahtuneeseen poistoon asti. Viimeisen lennon konetyypillä Suomen ilmavoimissa suorittivat koneyksilöt BW-377 ja BW-382 14. syyskuuta 1948.
-----------------------------------

Tekniset tiedot: F2A-1 / Model 239
Miehistö: 1
Pituus: 7,9 m
Kärkiväli: 10,7 m
Korkeus: 3,63 m
Siipipinta-ala: 19,4 m²
Tyhjäpaino: 1 717 kg
Suurin lentoonlähtöpaino: 2 286 kg
Voimalaite: Wright_R-1820-G5 Cyclone (700 kW / 940 hv)
Suurin nopeus: 484 km/h 5 200 metrissä
Lentomatka: 1 600 km
Lakikorkeus: 10 100 m
Nousunopeus: neljä minuuttia 3 000 metriin, seitsemän minuuttia 5 000 metriin
Aseistus: 4 x Browning M2 12,7 mm konekivääriä
--------------------
Vuonna 1938 tehdas sai 54 koneen tilauksen laivastolta ja vuoden kuluttua toimitukset
alkoivat, jolloin laivasto sai käyttöönssä 11 kpl koneita.  Prototyyppiin oli tehty muutoksia asentamalla isompi 1200 hv moottori, edellisen 950 hv tilalle sekä entistä
täydellisemmät laitteet ja varusteet. Tämä versio sai nimen F2A-2 malli.

Laivasto muutti kaikki tilauksensa käsittämään tätä uudempaa F2A-2 mallia, ja jolla 
korvattiin mm. suomeen myydyt koneet. Laivasto teki myös 108 kpl jatko tilauksen käsittämään uudempaa F2A-3versiota. Vientikoneet olivat kaikki F2A-1 mallia. 

                    
                                         Näitä myytiin Austraaliaan 20 kpl, 
                   
                                                    Belgiaan 48 kpl, 

                   
                                       Hollannin itä-intiaan 72 kpl, 

                   
                                            Iso-Britanniaan 170 kpl.

Suomen hallitus ei saanut sotaa käyvänä osapuolena koneita ostaa, koska kongressin säätämä laki kielsi kaiken aseviennin sotaa käyville osapuolille. 
Niinpä suomen suurlähettiläs sai erään suomalaisen liikemiehen avulla ostettua koneet mutkan kautta, yksityisesti.

Kauppa tehtiin 16.12.-39 käsittäen 44 kpl näitä F2A-2 konetta. Koneet myytiin romuina.
Ennen purkamista koneista poistettiin kaikki yhdysvaltain laivaston omaisuus kuten aseet, tähtäimet, mittarit.
Romuina myynti tapahtui siksi kun yhdysvaltain hallituksen vientikiellon johdosta haluttiin osoittaa ettei koneet mene sotilaskäyttöön vientilupien hyväksymisen takia.

Koneet purettiin, pakattiin kuljetuslaatikkoihin, laivattiin Bergeniin lähteviin aluksiin, neljässä eri erässä, josta ne kaksiviikkoisen matkansa jälkeen lähetettiin rautateitse
Ruotsin Trollhättäniin, Saabin tehtaille, jossa kokoaminen ja koelennot Saabin tehtaan
oman koelentäjän suorittamana tehtiin (Saab on ollut alusta asti lentokonetehdas). 

Koneet saatiin suomeen vasta talvisodan päättymisen jälkeen. 
Kaikki 44 kpl olivat vihdoin vappuna 1.5.1940 suomessa.