VL Myrsky

VL Myrsky (VL, Valtion Lentokonetehdas, myöhemmin Valmet = Valtion Metallitehdas).

VL Myrsky oli Valtion lentokonetehtaan Suomen ilmavoimille jatkosodan aikana kehittämä hävittäjälentokone. Kehitysversiot sai nimet Myrsky I, Myrsky II ja Myrsky III.

Päätös lähteä suunnittelemaan omaa hävittäjälentokonetta perustui kokemuksiin ennen talvisotaa: suorituskykyisiä lentokoneita ei sodan uhan alla myydä ja sodan aikana sellaisten ostamiseen liittyy myös poliittinen hinta.

Ilmavoimat tilasi Valtion Lehtokonetehtaalta alustavan ehdotuksen yksipaikkaisesta hävittäjästä jo ennen talvisotaa keväällä 1939. Valtion Lentokonetehdas toimitti kaikkiaan viisi eri vaihtoehtoa saavutusarvolaskemineen Ilmavoimien esikunnalle toukokuussa 1939. Näiden pohjalta Puolustusministeriö tilasi kesäkuussa 1939 Valtion Lentokonetehtaalta hävittäjän suunnittelun.

Myrskyn esisuunnittelun teki pääasiassa kolmikko Arvo Ylinen, joka oli Valtion Lentokonetehtaan teknillinen johtaja, Martti Vainio ja Torsti Verkkola. Ylisen siirryttyä Teknilliseen Korkeakouluun syksyllä 1940 Lentokonetehtaan suunnitteluosaston johdon otti Edward Wegelius. Vainion vastuulla oli Myrsky-projektissa aerodynamiikka ja Verkkolan rakennestatistiikka. Valtion Lentokonetehdas ei nimennyt koneilleen pääsuunnittelijaa, joten sellaista ei Myrskylläkään ollut.

Prototyypin suunnitteluspesifikaatiota muutettiin suunnittelun aikana useaan otteeseen. 
Suunnittelu keskeytettiin 8. joulukuuta 1939 talvisodan aiheuttamien resurssiongelmien vuoksi neljäksi kuukaudeksi. 
Moottorien saatavuusongelmat viivästyttivät suunnittelua kesällä 1940 useilla kuukausilla. 

Voimalaitteeksi kaavailtua Bristol Taurus III -moottoria Puolustusministeriö ei kyennyt hankkimaan ja sen tilalle valittiin lopulta Pratt & Whitney Twin Wasp R-1830. 
Prototyyppi tilattiin joulukuussa 1940.

Ensimmäinen Myrskyn prototyyppi lensi ensilennon joulukuussa 1941. Prototyyppi osoittautui toimivaksi mutta liian raskaaksi. Tämä johti suunnittelumuutoksiin sekä kolmen uuden Myrsky-prototyypin suunnittelemiseen ja rakentamiseen. Koneessa ilmeni rakenteellisia ongelmia suurilla lentonopeuksilla. Nämä lentokoneet tuhoutuivat koelennoilla, joissa kaksi lentäjää kuoli ja yksi, kapteeni Per-Erik Sovelius, loukkaantui vakavasti.

Syyksi osoittautui flutter- ilmiö, jossa koneen rakenteen osat alkoivat värähdellä vahvistuvasti kunnes rakenne petti. 
Kokeissa löydettiin useita ilmiön mahdollistavia rajanopeus- ja korkeusyhdistelmiä. 
Flutter johdettiin pyrstön ja erityisesti korkeusohjaimen rakenteeseen. 
Lisäksi osoittautui, että siivekkeet alkoivat resonoida pahentaen vaikutuksia.

Värähtelyilmiöitä ei saatu kokonaan poistettua tyypin käyttöaikana, mutta flutter saatiin hallintaan laajojen kokeiden jälkeen. Perimmäisenä syynä ilmiöön oli liiallinen kevennys rakenteen jäykkyyden kustannuksella.

Saksasta oli saatu hankittua Messerschmitt Bf 109 -G2 hävittäjiä keväällä 1943 mutta vain yhden laivueen verran ja uusia koneita tarvittiin kipeästi. 

Myrsky-sarjatuotantokoneita (ns. Myrsky II) alkoi valmistua vasta joulukuussa 1943. Laatuongelmien vuoksi Ilmavoimat alkoi saada Myrskyjä vasta heinä-elokuussa 1944, joten niiden merkitys jatkosodassa jäi vähäiseksi.

Prototyypit mukaan lukien rakennettiin kaikkiaan 51 konetta. Viivästysten vuoksi kone ei vastannut ajan vaatimuksia hävittäjälentokoneelle. Silti se oli Messerschmitt Bf 109:n jälkeen Ilmavoimien nopein hävittäjäkone jatkosodassa. 
Myrskyjä ei otettu hävittäjäkäyttöön vaan niitä käytettiin tiedustelulennoilla.

Kymmenen koneen Myrsky III -sarja tilattiin keväällä 1943, mutta se ei koskaan valmistunut.

Myrskyn neljäs prototyyppi luovutettiin laivuekokeisiin joulukuussa 1943. Myrskyn ensimmäiseksi käyttäjäksi määrättiin Tiedustelulaivue 12. 

Ohjaajien tyyppikoulutus alkoi heinäkuun puolessa välissä ja koneiden luovutukset laivueelle elokuussa 1944. Ennen jatkosodan loppua Tiedustelulaivueet 12 ja 16 ehtivät vastaanottaa yhteensä 30 Myrskyä.

Jatkosodassa kaikkiaan 15 Myrskyä teki yhteensä 68 sotalentoa, joista toisessa käytiin ratkaisematon ilmataistelu Jak-7-hävittäjää vastaan.
Kahdella muulla Myrskyllä vaurioitettiin kahta venäläistä hävittäjää. 
Kuusi Myrskyä teki pommituslennon 3. syyskuuta 1944.

Lapin sodassa kuusi Myrskyä teki 2.–23. marraskuuta 1944 13 sotalentoa, jotka olivat kaikki tiedustelulentoja.

Myrskyä pidettiin miellyttävänä lentää ja sen rullaus- ja maakäsittelyominaisuudet olivat leveän laskutelineen ansiosta myös hyvät. Se oli nopea ja riittävän ketterä, että sillä saattoi taistella kaartotaistelua uusimpien venäläiskoneidenkin kanssa. 

Sen pahimmaksi viholliseksi osoittautui lopulta Suomen sää. Pakon sanelemat kompromissit koneen materiaalivalinnoissa kostautuivat erityisesti liiman heikkona laatuna. 

Liimauksista oli vaikea tehdä tasalaatuisia ja ne eivät kestäneet sateista syksyä, koneiden säilyttämistä ulkona tai varastoimista kylmissä tiloissa.
Liitokset aukeilivat ja niitä jouduttiin vahvistamaan ruuveilla tai jopa nauloilla.

Vuosina 1943–1947 kymmenen Myrskyä tuhoutui onnettomuuksissa, joissa kuoli neljä lentäjää. Myrskyjen käyttö lopetettiin toukokuussa 1947 yhden koneen hajottua ilmassa. Viimeisen lentonsa Myrsky lensi helmikuussa 1948. Lentotunteja tuli yhteensä 3 500.

Myrsky -1
1-paikkainen
Moottori: 1 065hv Pratt & Whitney R-1830-SC3-G Twin Wasp
Kärkiväli: 11,00 m
Pituus: 8,35 m
Korkeus: 3,00 m
Siipipinta-ala: 18,00 m²
Lentoonlähtöpaino: 3 213 kg
Huippunopeus: 515 km/h / 3 300 metrin korkeudessa
Huippunopeus: 470 km/h pinnassa
Nousunopeus:15 m/s pinnassa
Lakikorkeus: 9 500 m
Lentomatka: 500 km sisäpuolisella tankkauksella ja 1 100 km lisäsäiliöillä.
Aseistus: Neljä kotimaista VKT 12,70 LKk/42-konekivääriä lentokoneen nokassa. 
Nokassa 225 patruunaa, rungon sivussa 270 patruunaa per ase.
Siipiin sai kaksi korkeintaan 100 kiloa pommia.


Koneista on osin jäljellä kolme runkoa, jotka ovat Keski-Suomen ilmailumuseossa. Näiden lisäksi Keski-Suomen ilmailumuseossa on Myrskyn tuulitunnelimalli.

Ilmailumuseoyhdistys, Keski-Suomen ilmailumuseo ja Suomen ilmailumuseo ovat käynnistäneet 16.3.2013 projektin, jonka tavoitteena on entisöidä yksi Myrsky museokuntoiseksi vuoteen 2019 mennessä.

Ilmavoimilla oli käytössä 51 kpl Myrsky hävittäjää vuosien 1941–1947 aikana, vaikka koneiden puurakenteissa käytetty liima ei kestänyt ulkona säilyttämistä. Koneet joutuivat lentokieltoon 1948, jatkuvien ongelmien ja vaurioitumisten johdosta.
Koneen lento-ominaisuus oli hyvä, suorituskyky kohtuullinen, moottorista huolimatta,
kokonaisuutena ottaen kone oli kuitenkin epäonnistunut. 
---------------- 

Crew: One
Length: 8.35 m (27 ft 5 in)
Wingspan: 11.00 m (36 ft 1 in)
Height: 3.00 m (9 ft 10 in)
Wing area: 18.00 m² (193.7 ft²)
Empty weight: 2,337 kg (5,152 lbs)
Max. takeoff weight: 3,213 kg (7,080 lbs)
Powerplant: 1 × Pratt & Whitney R-1830-SC3-G Twin Wasp 14-cyl., 749 kW (1,065 hp (metric))1,050 hp (imperial)
Maximum speed: 535 km/h
Range: 311 miles (500 Km)
Service ceiling: 9,500 m ()
Rate of climb: 15 m/s (50 ft/s)
Power/mass: 3.0 kg/hp (6.6 lb/hp)
Armament 4×12,70 mm (VKT) LKk/42 machine guns 
2× 100 kg bombs
(VKT = Valtion Kivääri tehdas = mg designer by Aimo Lahti)
-------------------------------------------
VL Myrsky (English: Storm) was a Finnish World War II fighter, designed by the State Aircraft Factory (Valtion lentokonetehdas) for the Finnish Air Force. The models of the aircraft were Myrsky I, Myrsky II, and Myrsky III.

The decision to start developing a new fighter for the Finnish Air Force was based on experience gained before the Winter War: in the "arms race" leading up to a war, it can be difficult for smaller nations to purchase top-of-the-range fighters without a significant political cost. The Finnish Air Force requested preliminary proposals for a domestic fighter from State Aircraft Factory (Valtion Lentokonetehdas) in early 1939, before the Winter War. State Aircraft Factory prepared five alternative proposals by May 1939. After that, The Ministry of Defence ordered the fighter design from State Aircraft Factory in June 1939.

The preliminary design was made by the aircraft-designer trio Arvo Ylinen (head of the design-bureau), Martti Vainio (aerodynamics), and Torsti Verkkola (structural design). Edward Wegelius was appointed head of the design department of the State Aircraft Factory when Ylinen later moved on to the Helsinki University of Technology in August 1940. VL did not appoint any main constructor to its products, such as the German aircraft manufacturers did.

Due to difficulties obtaining duraluminium, the wings were made out of plywood and the fuselage was metal structure with fabric or plywood coating. The planned Bristol Taurus III engine was not available due to war, so a Pratt & Whitney R-1830 (civil Twin Wasp) was chosen. Availability of this engine was also problematic, so an R-1830-S3C3-G was used for the first prototype and less-powerful SC3-Gs for later prototypes and production fighters. These were bought from German war booty stocks.

The first Myrsky I prototype flew on 23 December 1941. The prototype was fully functional, but too heavy. After some modifications they soon had three new prototype aircraft. The test flights showed some problems with the structural strength during high speed tests. All three prototypes were destroyed during test flights; two test pilots died, one was seriously injured.

Series production started after German deliveries of Messerschmitt Bf 109 had begun in 1943. The series production version was called Myrsky II. 47 Myrsky IIs were built and together with the Myrsky I version the production amounted to 51 in all. Although the aircraft met the specifications set for it, it did not fulfill all expectations due to structural problems.

The Myrsky III was ordered in spring 1943, but none were built.

A VL Myrsky II fighter of Finnish Air Force in flight.
Reconnaissance Squadron 12 received their first Myrskys during August 1944. Thirty Myrskys were delivered to Reconnaissance Squadrons 12 and 16 before the end of the Continuation War.

Fifteen Myrsky fighters flew 68 missions during the Continuation War. During one mission, they met Soviet Yak-7s, but the fight ended without losses for either side. During two other missions, Myrskys damaged two Soviet fighters, which both were destroyed on landing. Six Myrskys took part in a bombing mission on September 3, 1944, destroying 11 Polikarpov U-2 reconnaissance aircraft on ground.

During the Lapland War, six Myrskys flew 13 reconnaissance missions between March 2 and March 23, 1945. The wooden construction proved problematic in this theatre, not enduring wet weather or cold well. The war time Lukko glue, manufactured from ersatz materials, which was used for gluing the wooden parts, did not stand rain, frost and humidity, and the glue seams disintegrated, sometimes with disastrous results.

Ten Myrskys were lost in accidents between 1943–1947 and four pilots died. Myrsky usage ended in May 1947 and the last Myrsky flight was in February 1948.

The Myrsky proved fast and manoeuvrable enough to dogfight the contemporary Soviet aircraft; it was the second fastest Finnish Air Force airplane after the Messerschmitt Bf 109G. Its aerodynamic design was excellent, and was later used on the VL Pyörremyrsky fighter and the Valmet Vihuri trainer. Its wide undercarriage gave it decent ground-handling properties. Its main drawback was the construction method: it simply did not stand the harsh Finnish weather.